Markkinakatsaus viikko 14

Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Instagram Facebook X-twitter Tiktok Linkedin Youtube Markkinakatsaus Viikko 14 Tässä artikkelissa käsittelemme edellisen viikon tapahtumia markkinoilla teknisen analyysin näkökulmasta. S&P 500 Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 5 527,91$ ja sulkeutui hintaan 5 074,09$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -8,21%. Laskuliike markkinoilla jatkui voimakkaasti edellisellä viikolla. S&P500 indeksissä kuten muutenkin markkinoilla nähtiin edellisellä viikolla hyvin suurta laskuliikettä. Yhtä suuri laskuliike S&P500 indeksissä on tapahtunut viimeksi 5 vuotta sitten. Suuri syy laskuun on muun muassa Yhdysvaltojen tariffipolitiikka, joka on myös näkynyt osakemarkkinoilla. Indeksin tekninen kuva pysyy edelleen hyvin heikkona sekä heikentyi lisää edellisellä viikolla. Hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen alapuolella. Näistä EMA25 liukuva keskiarvo on jo SMA200 liukuvan keskiarvon alapuolella ja SMA50 liukuva keskiarvo myös lähenee SMA200 liukuvaa keskiarvoa ylhäältä päin. SMA50 liukuvan keskiarvon alittaessa SMA200 liukuvaa keskiarvoa, heikkenisi tekninen kuva entisestään. Lisäksi hinta rikkoi useita oleellisia tasoja, kuten syyskuun sekä elokuun 2024 pohjia ja maaliskuun 2024 huippuja. Huomioitavana voidaan nostaa, että alkuviikon indeksissä nähtiin hieman nousuliikettä, ja edellisen viikon laskuliike ajoittuu pääsääntöisesti torstaille ja perjantaille. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva pysyy hyvin heikkona, eikä laskulle toistaiseksi ole näkynyt loppua. Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long S&P500 Short S&P500 NASDAQ Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 18 998,54$ ja sulkeutui hintaan 17 397,70$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -8,43%. NASDAQ:n puolella nähtiin myös rajua laskuliikettä. Samaan tapaan, kuin S&P500 indeksin puolella, NASDAQ:ssa nähtiin alkuviikosta hieman nousuliikettä, ja viikon suurimmat laskut ajoittuivat torstaille ja perjantaille. Graafi on samantapainen S&P500 indeksin kanssa, ja hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen alapuolella. Näistä EMA25 liukuva keskiarvo on SMA200 liukuvan keskiarvon alapuolella ja SMA50 liukuva keskiarvo myös lähenee SMA200 liukuvaa keskiarvoa ylhäältä päin. SMA50 liukuvan keskiarvon alittaessa SMA200 liukuvaa keskiarvoa, heikkenisi tekninen kuva entisestään. Viikon aikana rikottiin myös useita oleellisia tasoja, kuten syyskuun 2024 pohjia ja maaliskuun 2024 huippuja. Hinta alitti ja sulkeutui hieman elokuun 2024 pohjien alapuolelle, mitä voidaan myös pitää heikkona tekijänä teknisen kuvan näkökannalta. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva pysyy hyvin heikkona, eikä laskulle toistaiseksi ole näkynyt loppua.   Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot: Keltainen: EMA25 Sininen: SMA50 Punainen: SMA200 Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long nasdaq Short nasdaq Tärkeä huomautus Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa. Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä. Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä Lataa Ilmainen Opas! Lataamalla oppaan tilaat uutiskirjeemme. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa. HALUAN ILMAISEN OPPAAN Loading… Hienoa! Opas lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muista tarkastaa myös roskaposti, joskus viestit voivat mennä sinne. Ota Yhteyttä info@treidaushuone.com Seuraa Sosiaalisessa Mediassa Instagram Facebook X-twitter Tiktok Linkedin Youtube Tilaa Uutiskirje Tilaa Uutiskirje Loading… Kiitos! Olet nyt onnistuneesti tilannut uutiskirjeemme. All Rights Reserved Käyttöehdot Tietosuojaseloste Vastuuvapautus Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Markkinakatsaus viikko 13

Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Instagram Facebook X-twitter Tiktok Linkedin Youtube Markkinakatsaus Viikko 13 Tässä artikkelissa käsittelemme edellisen viikon tapahtumia markkinoilla teknisen analyysin näkökulmasta. S&P 500 Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 5 718,08$ ja sulkeutui hintaan 5 580,95$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -2,40%. Laskuliike markkinoilla jatkui edellisellä viikolla. S&P500 indeksissä nähtiin edellisellä viikolla taas suurempaa laskua muutaman viikon ylöspäin suuntautuneen palautumisliikkeen jälkeen. Erityisesti perjantaina nähtiin suuri laskupäivä. Indeksin tekninen kuva pysyy edelleen heikkona. Hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen alapuolella, sekä EMA25 liukuva keskiarvo on myös alittanut SMA200 liukuvan keskiarvon. Maanantaina hinta pääsi käymään ja sulkeutumaan SMA200 liukuvan keskiarvon yläpuolelle, pysyi sen yläpuolella tiistaina, mutta keskiviikkona palauduttiin takaisin sen alapuolelle. Tämän jälkeen loppuviikon hinta laski lisää, sekä hinta rikkoi viikon 12 pohjat ja sulkeutui näiden alapuolelle. Kyseisestä skenaariosta puhuttiin myös yhteisössämme Plus- ja Premium-jäsenille suunnatuilla kanavilla. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva pysyy heikkona, ja muutaman viikon kestänyttä nousuliikettä voidaan pitää myös ”dead cat bounce” -kuviona. Jos maaliskuun pohjia rikotaan, muuttuu tekninen kuva tällöin heikommaksi. Edellisten viikkojen hintaliikkeitä on analysoitu myös yhteisössämme. Torstaina 13.3. yhteisön avoimessa Missä Mennään -striimissä mainittiin hetkellisestä pohjasta, jolloin nousuliike markkinoilla myös alkoi. Tiistaina 25.3. mainittiin laskuliikkeen todennäköisestä jatkumisesta. Jos kyseisiä päiviä katsotaan graafilta, ovat nämä päivät juuri maaliskuun pohja sekä maaliskuun huippu. Jos haluat päästä kuulemaan kyseisiä tarkempia analyyseja tarkemmin, pääset niitä kuulemaan enemmän yhteisömme puolella striimeissä sekä eritysesti Plus- ja Premium-kanavilla. Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long S&P500 Short S&P500 NASDAQ Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 20 041,21$ ja sulkeutui hintaan 19 281,40$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -3,80%. NASDAQ:n puolella laskuliike myös jatkui hetkellisen nousuliikkeen jälkeen. Poiketen S&P500 indeksistä, hinta ei päässyt NASDAQ:n puolella SMA200 liukuvan keskiarvon yläpuolelle, vaan kääntyi takaisin laskuun jo hieman sen alapuolelta. Muuten graafi näyttää hyvin samantapaiselle, kuin S&P500 indeksi. Hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen alapuolella, sekä EMA25 liukuva keskiarvo on alittanut SMA200 liukuvan keskiarvon. Erityisesti perjantaina nähtiin suurempi laskupäivä myös NASDAQ:n puolella, ja hinta rikkoi viikon 12 pohjat. Hinta sulkeutui lähelle viikon 11 pohjia, mutta ei kuitenkaan rikkonut toistaiseksi näitä alaspäin. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva pysyy heikkona, ja muutaman viikon kestänyttä nousuliikettä voidaan pitää myös ”dead cat bounce” -kuviona. Jos maaliskuun pohjia rikotaan, muuttuu tekninen kuva tällöin heikommaksi.   Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot: Keltainen: EMA25 Sininen: SMA50 Punainen: SMA200 Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long nasdaq Short nasdaq Tärkeä huomautus Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa. Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä. Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä Lataa Ilmainen Opas! Lataamalla oppaan tilaat uutiskirjeemme. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa. HALUAN ILMAISEN OPPAAN Loading… Hienoa! Opas lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muista tarkastaa myös roskaposti, joskus viestit voivat mennä sinne. Ota Yhteyttä info@treidaushuone.com Seuraa Sosiaalisessa Mediassa Instagram Facebook X-twitter Tiktok Linkedin Youtube Tilaa Uutiskirje Tilaa Uutiskirje Loading… Kiitos! Olet nyt onnistuneesti tilannut uutiskirjeemme. All Rights Reserved Käyttöehdot Tietosuojaseloste Vastuuvapautus Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Markkinakatsaus viikko 12

Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Instagram Facebook X-twitter Tiktok Linkedin Youtube Markkinakatsaus Viikko 12 Tässä artikkelissa käsittelemme edellisen viikon tapahtumia markkinoilla teknisen analyysin näkökulmasta. S&P 500 Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 5 633,78$ ja sulkeutui hintaan 5 667,57$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin nousua, kaikkiaan +0,60%. Markkinoilla liikuttiin melko pitkälti sivuttaisliikkeessä edellisellä viikolla. S&P500 indeksin tekninen kuva ei isossa kuvassa juurikaan muuttunut edellisellä viikolla. Hinta liikkui pääsääntöisesti sivuttain hintavälillä ~5 600$-5700$. Avaushinnat olivat melko samoilla tasoilla, josta päivien aikana aina noustiin. Positiviisena asiana voidaan huomioida, että hinta ei kuitenkaan lähtenyt suuremmin laskemaan esimerkiksi maaliskuun pohjien tasoille, vaan hinta pysytteli pitkälti samalla hintavälillä. Suuria muutoksia indesin tekniseen kuvaan ei tullut edellisellä viikolla, vaan markkina meni enemmänkin sivuttaisliikkeessä. Huomiona voidaan nostaa kuitenkin, että hinta pysytteli edellisen viikon kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen alapuolella. Tältä osin kokonaisuutta tarkastellessa indeksin tekinen kuva siis pysyy heikompana. Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long S&P500 Short S&P500 NASDAQ Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 19 670,69$ ja sulkeutui hintaan 19 753,97$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin nousua, kaikkiaan +0,42%. Myös NASDAQ:npuolella liikuttiin enemmän sivuttaisliikkeessä edellisellä viikolla. Avaushinnat olivat useana päivänä alempana, josta aina päivän aikana noustiin.  Vertaillessa S&P500 indeksiä, olivat pohjat kuitenkin lähempänä maaliskuun pohjia. Kyseisiä pohjia ei kuitenkaan rikottu viikon aikana, jota voidaan teknisestä näkökulmasta ajatella positiivisena. Kokonaisuudessaan indeksin tekniseen kuvaan ei tullut edellisellä viikolla suuria muutoksia. Huomiona voidaan nostaa edelleen suurempaa kuvaa katsoessa, että hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen alapuolella. Tältä osin kokonaisuutta tarkastellessa indeksin tekninen kuva siis pysyy heikompana.   Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot: Keltainen: EMA25 Sininen: SMA50 Punainen: SMA200 Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long nasdaq Short nasdaq Tärkeä huomautus Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa. Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä. Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä Lataa Ilmainen Opas! Lataamalla oppaan tilaat uutiskirjeemme. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa. HALUAN ILMAISEN OPPAAN Loading… Hienoa! Opas lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muista tarkastaa myös roskaposti, joskus viestit voivat mennä sinne. Ota Yhteyttä info@treidaushuone.com Seuraa Sosiaalisessa Mediassa Instagram Facebook X-twitter Tiktok Linkedin Youtube Tilaa Uutiskirje Tilaa Uutiskirje Loading… Kiitos! Olet nyt onnistuneesti tilannut uutiskirjeemme. All Rights Reserved Käyttöehdot Tietosuojaseloste Vastuuvapautus Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Markkinakatsaus viikko 11

Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Instagram Facebook X-twitter Tiktok Linkedin Youtube Markkinakatsaus Viikko 11 Tässä artikkelissa käsittelemme edellisen viikon tapahtumia markkinoilla teknisen analyysin näkökulmasta. S&P 500 Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 5 705,37$ ja sulkeutui hintaan 5 638,93$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -1,16%. Laskuliike markkinoilla jatkui edellisellä viikolla. S&P500 indeksin tekninen kuva heikkeni entisestään edellisellä viikolla. Hinta avautui maanantaina SMA200 liukuvan keskiarvon alapuolelta, eikä päässyt viikon aikana nousemaan enää takaisin tämän tasolle tai sen yläpuolelle. Viikon pörssipäivät olivat kaikki laskevia, paitsi perjantai, jolloin nähtiin vahvempaa nousuliikettä ylöspäin. Viikon pohjat muodostui lähelle 5 500$ hintatasoa. Hinta rikkoi viikolla myös vuoden 2024 heinäkuun huiput alaspäin, jolle samalle tasolle asettuu myös useita huippuja elokuulta 2024. Perjantaina hinta nousi takaisin lähelle näitä tasoja, mutta jäi kuitenkin hieman näiden alapuolelle. Tätä voidaan miettiä teknisestä näkökulmasta tärkeänä tasona. Laskuliike markkinoilla on jatkunut useamman viikon, eikä sille toistaiseksi ole näkynyt loppua. Perjantain nousupäivä voisi kuitenkin antaa mahdollista näkemystä vähintäänkin hetkellisestä korjausliikkeestä ylöspäin. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on selkeästi heikossa asemassa. Hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen alapuolella, sekä EMA25 liukuva keskiarvo on selkästi alittanut SMA50 liukuvan keskiarvon. Myös SMA200 liukuvan keskiarvon alitusta voidaan pitää merkittävänä. SMA200 liukuva keskiarvo on alitettu viimeksi lokakuussa 2023. Myös vuoden 2024 heinä- ja elokuun huippujen alittaminen heikentää teknistä kuvaa. Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long S&P500 Short S&P500 NASDAQ Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 19 826,96$ ja sulkeutui hintaan 19 704,64$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -0,62%. Myös NASDAQ:n tekninen kuva heikkeni edellisellä viikolla lisää. Hinta avautui SMA200 liukuvan keskiarvon alapuolelta, eikä hinta päässyt viikolla nousemaan takaisin sen tasolle. Viikon pörssipäivät olivat kaikki laskevia, paitsi perjantaita, jolloin myös NASDAQ:n puolella nähtiin nousuliikettä. Nousuliike jatkui noin 19 700$ hintatasolle, johon asettuu muun muassa useita vuoden 2024 lokakuun pohjia. Kuluneen viikon pohja asettui lähelle 19 150$ hintatasoa. Tältä tasolta oli havaittavissa selkeämpää ostopainetta, ja usealle päiväkynttilälle muodostuikin häntiä päiväkynttilöiden alapuolelle. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on selkeästi heikossa asemassa. Hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen alapuolella, sekä EMA25 liukuva keskiarvo on selkästi alittanut SMA50 liukuvan keskiarvon. EMA25 liukuva keskiarvo lähenee jo SMA200 liukuvaa keskiarvoa. Myös SMA200 liukuvan keskiarvon selkeää alitusta voidaan pitää merkittävänä. SMA200 liukuva keskiarvo on alitettu viimeksi yhtä voimakkaasti tammikuussa 2022, jos hetkellisiä alituksia ei oteta huomioon.   Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot: Keltainen: EMA25 Sininen: SMA50 Punainen: SMA200 Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long nasdaq Short nasdaq Tärkeä huomautus Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa. Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä. Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä Lataa Ilmainen Opas! Lataamalla oppaan tilaat uutiskirjeemme. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa. HALUAN ILMAISEN OPPAAN Loading… Hienoa! Opas lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muista tarkastaa myös roskaposti, joskus viestit voivat mennä sinne. Ota Yhteyttä info@treidaushuone.com Seuraa Sosiaalisessa Mediassa Instagram Facebook X-twitter Tiktok Linkedin Youtube Tilaa Uutiskirje Tilaa Uutiskirje Loading… Kiitos! Olet nyt onnistuneesti tilannut uutiskirjeemme. All Rights Reserved Käyttöehdot Tietosuojaseloste Vastuuvapautus Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Markkinakatsaus viikko 10

Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Tiktok Twitter Instagram Facebook Markkinakatsaus Viikko 10 Tässä artikkelissa käsittelemme edellisen viikon tapahtumia markkinoilla teknisen analyysin näkökulmasta. S&P 500 Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 5 968,33$ ja sulkeutui hintaan 5 770,19$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -3,32%. Laskuliike markkinoilla jatkui myös edellisellä viikolla. S&P500 indeksin tekninen kuva heikentyi entisestään edellisellä viikolla. Hinta avautui maanantaina vielä suhteellisen läheltä EMA25 ja SMA50 liukuvia keskiarvoja, mutta ei päässyt näitä ylittämään, vaan voimakas laskuliike jatkui käytännössä koko viikon. EMA25 liukuva keskiarvo alitti myös SMA50 liukuvan keskiarvon, mikä asettaa indeksin teknistä kuvaa myös heikommaksi. Loppuviikosta hinta laski myös SMA200 liukuvan keskiarvon tasolle, joka jollain tapaa toimi tukena. SMA200 liukuvan keskiarvon tasolle muodostui usean päiväkynttilän alapuolelle häntiä, mutta myös päiväkynttilöiden yläpuolelle. Torstaina ja perjantaina SMA200 liukuvaa keskiarvoa rikottiin alaspäin hetkellisesti, mutta viikko ei kuitenkaan sulkeutunut sen alapuolelle. Jos SMA200 liukuva keskiarvo rikotaan selkeämmin alaspäin ja hinta alkaa sulkeutumaan sen alapuolelle, heikkenee indeksin tekninen kuva merkittävästi. Viikolla rikottiin myös aikaisemmat vuoden 2025 pohjat (tammikuu 2025), mikä myös heikentää teknistä kuvaa. Myös lokakuun 2024 pohjia rikottiin hetkellisesti perjantaina. Perjantaina hinta kävi heinäkuun 2024 huippujen tasolla (~5 670$), josta saatiinkin nopeaa liikettä ylöspäin. Tätä tasoa voidaan myös teknisestä näkökulmasta pitää tärkeänä. Kokonaisuudessaan indeksin ja melkeinpä koko markkinan tekninen kuva on selkeästi heikentynyt. Hinta on lyhkäisempien aikavälien liukuvien keskiarvojen alapuolella, sekä pidempää liukuvaa keskiarvoa, SMA200, myös on rikottu jo alaspäin hetkellisesti. Lisäksi aikaisempien pohjien rikkoutuminen heikentää teknistä kuvaa. Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long S&P500 Short S&P500 NASDAQ Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 20 989,58$ ja sulkeutui hintaan 20 201,37$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -3,76%. Myös NASDAQ:n tekninen kuva heikkeni edellisellä viikolla selkeästi. Hinta avautui selkeästi EMA25 ja SMA50 liukuvien keskiarvojen alapuolelta, eikä hinta päässyt nousemaan takaisin näiden yläpuolelle. EMA25 liukuva keskiarvo on myös SMA50 liukuvan keskiarvon alapuolella. Tiistaina ja keskiviikkona hinta laski SMA200 liukuvan keskiarvon tasoille, jota myös hetkellisesti rikottiin alaspäin. Hinta ei kuitenkaan vielä tällöin sulkeutunut sen alapuolelle, ja SMA200 liukuvalta keskiarvolta saatiinkin voimakkaita liikkeitä ylöspäin. Torstaina hinta kuitenkin avautui SMA200 liukuvan keskiarvon alapuolelta sekä sulkeutui torstaina sekä perjantaina sen alapuolelle. Tämä asettaa teknistä kuvaa selkeästi heikommaksi. Viikon aikana rikottiin myös useita huippuja ja pohjia, jotka olivat toimineen vuonna 2024 tukena tai vastuksena. Tekninen kuva on siis tältäkin osin heikentynyt. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on selkeästi heikentynyt. Hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen alapuolella, mikä selkeästi heikentää teknistä kuvaa. Lisäksi vuoden 2024 useiden pohjien ja huippujen läpäisy alaspäin heikentää teknistä kuvaa entisestään.   Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot: Keltainen: EMA25 Sininen: SMA50 Punainen: SMA200 Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long nasdaq Short nasdaq Tärkeä huomautus Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa. Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä. Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä Lataa Ilmainen Opas! Lataamalla oppaan tilaat uutiskirjeemme. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa. HALUAN ILMAISEN OPPAAN Loading… Hienoa! Opas lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muista tarkastaa myös roskaposti, joskus viestit voivat mennä sinne. Ota Yhteyttä info@treidaushuone.com Lue Lisää Yhteisö Kurssit Yritys Perustaja Yhteistyöt Seuraa Sosiaalisessa Mediassa Tiktok Twitter Instagram Facebook Tilaa Uutiskirje Tilaa Uutiskirje Loading… Kiitos! Olet nyt onnistuneesti tilannut uutiskirjeemme. All Rights Reserved Käyttöehdot Tietosuojaseloste Vastuuvapautus Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Kooste Vuoden 2025 Treidaustapahtumasta

Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Tiktok Twitter Instagram Facebook Kooste Vuoden 2025 Treidaustapahtumasta Järjestimme jo toistamiseen Treidaustapahtuman yhdessä yhteistyökumppanimme Vontobelin kanssa 27.2.2025. https://treidaushuone.com/wp-content/uploads/2025/03/Treidaustapahtuma-27.2.2025.mp4 Sijoittajien Ja Treidaajien Live-Tapahtuma Helsingissä Järjestimme 27.2.2025 Helsingissä ainutlaatuisen live-tapahtuman sijoittajille ja treidaajille yhteistyössä Vontobelin kanssa. Tapahtuma tarjosi osallistujille mahdollisuuden verkostoitua, vaihtaa ajatuksia ja saada arvokkaita näkemyksiä sijoittamisen ja treidaamisen maailmasta. Illan ohjelmassa oli asiantuntevia esityksiä, paneelikeskustelu, Q&A sekä rentoa verkostoitumista hyvän ruoan ja juoman äärellä. Kiitokset myös Sofia Helsingin upeille tiloille ja tarjoiluille! Erityiskiitos paneelikeskusteluun osallistuneille Jukka Lepikölle, Jarmo Frimanille ja Kristian Kannukselle – toivottavasti keskustelu herätti ajatuksia ja inspiroi monia! Tapahtuma oli mielestämme erittäin onnistunut ja ylitti odotukset jälleen. Toivottavasti nähdään taas mahdollisissa tulevissa tapahtumissa!  Yläpuolelta voit katsoa tapahtuman koostevideon, ja alta löydät kuvakoosteen illasta. Kiitos vielä kaikille tapahtumaan osallistuneille!  Kuvat ja video: www.markkupajunen.com Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä Lataa Ilmainen Opas! Lataamalla oppaan tilaat uutiskirjeemme. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa. HALUAN ILMAISEN OPPAAN Loading… Hienoa! Opas lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muista tarkastaa myös roskaposti, joskus viestit voivat mennä sinne. Ota Yhteyttä info@treidaushuone.com Lue Lisää Yhteisö Kurssit Yritys Perustaja Yhteistyöt Seuraa Sosiaalisessa Mediassa Tiktok Twitter Instagram Facebook Tilaa Uutiskirje Tilaa Uutiskirje Loading… Kiitos! Olet nyt onnistuneesti tilannut uutiskirjeemme. All Rights Reserved Käyttöehdot Tietosuojaseloste Vastuuvapautus Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Markkinakatsaus viikko 9

Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Tiktok Twitter Instagram Facebook Markkinakatsaus Viikko 9 Tässä artikkelissa käsittelemme edellisen viikon tapahtumia markkinoilla teknisen analyysin näkökulmasta. S&P 500 Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 6026,69$ ja sulkeutui hintaan 5954,51$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -1,20%. S&P500 sekä NASDAQ indeksien puolella nähtiin selkeää laskuliikettä edellisellä viikolla. S&P500 indeksin tekninen kuva selkeästi heikentyi edellisellä viikolla. Hinta rikkoi heti maanantaina SMA50 liukuvan keskiarvon alaspäin, sekä sulkeutui myös tämän alapuolelle. Keskiviikkona SMA50 liukuva keskiarvo toimi myös selkeänä vastuksena, eikä hinta päässyt rikkomaan sitä takaisin ylöspäin. EMA25 ja SMA50 liukuvat keskiarvot ovat myös kääntyneet hieman laskuun, mikä heikentää teknistä kuvaa. EMA25 liukuva keskiarvo on kuitenkin vielä toistaiseksi SMA50 liukuvan keskiarvon yläpuolella, eikä ole rikkonut SMA50 liukuvaa keskiarvoa alaspäin. SMA200 liukuvaan keskiarvoon on vielä matkaa, eikä laskuliike ole vielä rikkonut vuoden 2025 pohjia, jotka nähtiin tammikuussa. Viikon suunta oli pääsääntöisesti alaspäin, mutta perjantaina nähtiin kuitenkin vahvempaa ostopainetta ja perjantaille saatiin vahva nousukynttilä. Hinta on joka tapauksessa lyhkäisempien aikavälien liukuvien keskiarvojen alapuolella, joka asettaa indeksin teknistä kuvaa heikommaksi. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on heikentynyt, kun hinta on selkeästi EMA25 ja SMA50 liukuvien keskiarvojen alapuolella. Kyseiset liukuvat keskiarvot voivat toimia mahdollisina vastustasoina, jos nousuliikettä nähdään. Alemmilla hintatasoilla SMA200 liukuva keskiarvo sekä tammikuun 2025 pohjat voivat toisaalta myös toimia mahdollisina tukitasoina tai -alueina. Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long S&P500 Short S&P500 NASDAQ Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 21 669,36$ ja sulkeutui hintaan 20 884,41$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -3,62%. Myös NASDAQ:n tekninen kuva heikkeni edellisellä viikolla selkeästi. Hinta pääsi rikkomaan SMA50 liukuvan keskiarvon maanantaina, eikä koko loppuviikon aikana käynyt edes koskettamassa sitä uudestaan, kuten S&P500 indeksin puolella. EMA25 ja SMA50 liukuvat keskiarvot ovat myös risteämiskohdassa, ja EMA25 liukuva keskiarvo on alittamassa SMA50 liukuvaa keskiarvoa. Tämä heikentää teknistä kuvaa entisestään. Loppuviikosta hinta rikkoi myös vuoden 2025 tammikuun pohjat hetkellisesti, mutta perjantaina nähdyn nousuliikkeen myötä viikko ei kuitenkaan sulkeutunut tammikuun pohjien alapuolelle. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on heikentynyt, kun hinta on selkeästi EMA25 ja SMA50 liukuvien keskiarvojen alapuolella. EMA25 liukuvan keskiarvon alittaessa SMA50 liukuvaa keskiarvoa, voi tekninen kuva heikentyä lisää. Kyseiset liukuvat keskiarvot voivat toimia myös mahdollisina vastustasoina, jos nousuliikettä nähdään. SMA200 liukuvaan keskiarvoon on vielä hieman matkaa, joka voidaan nähdä mahdollisena tukitasona tai -alueena.   Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot: Keltainen: EMA25 Sininen: SMA50 Punainen: SMA200 Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long nasdaq Short nasdaq Kiitos Tapatumaan Osallistuneille! Kiitos torstain 27.2.2025 Treidaustapahtumaan osallistuneille! Tapahtumaan saatiin mukavasti väkeä paikalle, ja tapahtuma oli oikein onnistunut kaikinpuolin. Toivottavasti teillä osallistujilla oli myös kivaa ja pääsitte verkostoitumaan sekä oppimaan uutta! Tapahtumasta on tulossa myös kooste vielä myöhemmin kuvien ja videon kanssa! Tärkeä huomautus Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa. Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä. Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä Lataa Ilmainen Opas! Lataamalla oppaan tilaat uutiskirjeemme. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa. HALUAN ILMAISEN OPPAAN Loading… Hienoa! Opas lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muista tarkastaa myös roskaposti, joskus viestit voivat mennä sinne. Ota Yhteyttä info@treidaushuone.com Lue Lisää Yhteisö Kurssit Yritys Perustaja Yhteistyöt Seuraa Sosiaalisessa Mediassa Tiktok Twitter Instagram Facebook Tilaa Uutiskirje Tilaa Uutiskirje Loading… Kiitos! Olet nyt onnistuneesti tilannut uutiskirjeemme. All Rights Reserved Käyttöehdot Tietosuojaseloste Vastuuvapautus Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Markkinakatsaus viikko 8

Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Tiktok Twitter Instagram Facebook Markkinakatsaus Viikko 8 Tässä artikkelissa käsittelemme edellisen viikon tapahtumia markkinoilla teknisen analyysin näkökulmasta. S&P 500 Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 6121,60$ ja sulkeutui hintaan 6013,12$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -1,77%. S&P500 indeksin puolella nähtiin edellisellä viikolla suurempaa laskuliikettä. Pörssiviikko oli Yhdysvalloissa vain 4 päiväinen. Maanantaina Yhdysvaltojen pörssit olivat kiinni. S&P500 indeksin tekninen kuva alkuviikosta oli vielä positiivinen, ja indeksi tekikin uudet ATH-lukemat (6147,43$) keskiviikkona. Loppuviikosta ja erityisesti perjantaina nähtiin kuitenkin hyvin suuri laskupäivä, joka myös heikensi indeksin teknistä kuvaa. Hinta liikkui alkuviikon selkeästi EMA25 ja SMA50 liukuvien keskiarvojen yläpuolella, mutta perjantaina rikkoi näistä EMA25 liukuvan keskiarvon sekä sulkeutui sen alapuolelle. Hinta sulkeutui perjantaina SMA50 liukuvan keskiarvon tasolle. Yhtenä suurena vaikuttavana tekijänä perjantain laskuun oli muun muassa Yhdysvalloista julkaistut PMI- (Flash) sekä Michigan-luvut. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva heikkeni erityisesti lyhyempää aikaväliä katsoessa. Jos hinta jatkaa laskuaan, ja esimerkiksi SMA50 liukuva keskiarvo päästään rikkomaan selkeästi alaspäin, muuttuu tekninen kuva heikommaksi. Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long S&P500 Short S&P500 NASDAQ Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 22 176,01 ja sulkeutui hintaan 21 614,08$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -2,53%. NASDAQ:n puolella nähtiin myös vahvempaa laskuliikettä edellisellä viikolla. NASDAQ:n tekninen kuva on samantapainen, kuin S&P500 indeksin puolella. Alkuviikon aikana indeksin tekninen kuva pysyi vielä suhteellisen positiivisena, mutta loppuviikosta nähtiin suurempaa laskuliikettä heikentäen indeksin teknistä kuvaa. NASDAQ indeksi teki myös uudet ATH-lukemat keskiviikkona (22 222,61$). Perjantaina nähdyn laskuliikkeen seurauksena hinta rikkoi EMA25 liukuvan keskiarvon, sekä sulkeutui myös tämän alapuolelle. Matkaa SMA50 liukuvaan keskiarvoon on vielä hieman, ja hinta on kirjoitushetkellä EMA25 ja SMA50 liukuvien keskiarvojen välissä. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva heikkeni erityisesti lyhyempää aikaväliä katsoessa. Jos hinta jatkaa laskuaan, ja esimerkiksi SMA50 liukuva keskiarvo päästään rikkomaan selkeästi alaspäin, muuttuu tekninen kuva heikommaksi. Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot: Keltainen: EMA25 Sininen: SMA50 Punainen: SMA200 Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long nasdaq Short nasdaq Viimeiset Hetket Aikaa Ilmoittautua Treidaustapahtumaan 27.2. Helsingissä! Treidaushuone ja Vontobel kutsuvat sinut vuoden 2025 treidaustapahtumaan, jossa on jännittäviä esityksiä, verkostoitumismahdollisuuksia, välipaloja ja juomia. Tilaisuus järjestetään paikassa Sofia Helsinki. Tervetuloa inspiroivaan iltaan kaupankäynnin ja sijoittamisen hengessä, jossa tapaat samanhenkisiä ihmisiä ja tutustut eritasoisiin treidaajiin sekä sijoittajiin! Tapahtuma on osallistujille maksuton. Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi ja odotamme innolla tapaamistanne! Milloin: 27.2.2025Aika: 18:30 – 21:30Missä: Sofia Helsinki, Sofiankatu 4 C, 00170 Helsinki Treidaushuoneesta vastaava Juho Haverinen kertoo lisää Treidaushuoneen toiminnasta, ja Sofia Bäckström Vontobelilta kertoo lisää Vontobelin pörssikaupankäyntituotteista ja siitä, miten niitä voi käyttää. Lisäksi tapahtumassa järjestetään paneelikeskustelu, johon osallistuvat Jukka Lepikkö, Kristian Kannus ja Jarmo Friman. Tapahtuman aikataulu: 18:00 Ovet aukeavat 18:30 Alkupuhe 18:40 Sofia Bäckström / Vontobel 18:50 Juho Haverinen / Treidaushuone 19:05 Tauko 19:15 Paneelikeskustelu 20:00 Q&A 20:20 Vapaata verkostoitumista 21:30 Tapahtuma päättyy   Rajoitettu määrä paikkoja: ilmoittaudu nyt! Tähän tapahtumaan on rajoitettu määrä paikkoja, joten oma paikka kannattaa varata heti ilmoittautumalla! Viimeinen ilmoittautumispäivä on 25. helmikuuta. Ikäraja 18 vuotta. Ilmoittaudu Tärkeä huomautus Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa. Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä. Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä Lataa Ilmainen Opas! Lataamalla oppaan tilaat uutiskirjeemme. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa. HALUAN ILMAISEN OPPAAN Loading… Hienoa! Opas lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muista tarkastaa myös roskaposti, joskus viestit voivat mennä sinne. Ota Yhteyttä info@treidaushuone.com Lue Lisää Yhteisö Kurssit Yritys Perustaja Yhteistyöt Seuraa Sosiaalisessa Mediassa Tiktok Twitter Instagram Facebook Tilaa Uutiskirje Tilaa Uutiskirje Loading… Kiitos! Olet nyt onnistuneesti tilannut uutiskirjeemme. All Rights Reserved Käyttöehdot Tietosuojaseloste Vastuuvapautus Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Markkinakatsaus viikko 7

Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Tiktok Twitter Instagram Facebook Markkinakatsaus Viikko 7 Tässä artikkelissa käsittelemme edellisen viikon tapahtumia markkinoilla teknisen analyysin näkökulmasta. S&P 500 Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 6046,40$ ja sulkeutui hintaan 6114,62$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin nousua, kaikkiaan +1,13%. S&P500 indeksin puolella nähtiin edellisellä viikolla selkeää nousuliikettä. S&P500 indeksin tekninen kuva on edelleen hyvin samantapainen, kuin edellisten viikkojen aikana. Hinta pääsi pysyttelemään EMA25 ja SMA50 liukuvien keskiarvojen yläpuolella edellisen viikon. Keskiviikkona EMA25 liukuvaa keskiarvoa rikottiin alaspäin hetkellisesti, mutta hinta ei kuitenkaan sulkeutunut kummankaan liukuvan keskiarvon alapuolelle. Hinta pääsi myös rikkomaan nykyisen liikeen ylälaidan, jonka seurauksena hinta nousikin nopeasti edellisen ATH-lukeman tasolle. Mahdollisesta ylä- tai alalaidan rikkoutumisesta mainittiin myös edellisen markkinakatsauksen yhteydessä. ATH-tasoa ei päästy kuitenkaan selkeästi rikkomaan ylöspäin, vaan sieltä nähtiin selkeämpää myyntipainetta. ATH-tasoa kosketettiin perjantaina. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on positiviinen kirjoitushetkellä teknisestä näkökulmasta. ATH-lukema voi kuitenkin toimia mahdollisena vastuksena, jos sitä ei päästä selkeästi rikkomaan ylöspäin. Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long S&P500 Short S&P500 NASDAQ Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 21 670,06$ ja sulkeutui hintaan 22 114,69$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin nousua, kaikkiaan +2,1%. NASDAQ:n puolella nähtiin myös selkeää nousuliikettä edellisellä viikolla. NASDAQ:n tekninen kuva on samantapainen, kuin S&P500 indeksin puolella. Hinta pääsi pysyttelemään EMA25 ja SMA50 liukuvien keskiarvojen yläpuolella, eikä sulkeutunut näiden alapuolelle. Keskiviikkona avauduttiin näiden liukuvien keskiarvojen välistä, mutta palautui sieltä jo saman päivän aikana takaisin kyseisten liukuvien keskiarvojen yläpuolelle. NASDAQ:n puolella päästiin myös rikkomaan nykyisen hintaliikkeen ylälaita, jonka seurauksena nähtiin suurta ja nopeaa liikettä ylöspäin. Hinta nousi myös edellisen ATH-lukeman tasolle ja rikkoi sitä muutamalla pisteellä, tehden uuden ATH-lukeman (22 139,43$). Hinta kuitenkin nopeasti palautui hieman alemmaksi, mutta hinta sulkeutui kuitenkin perjantaina lähelle tätä ATH-tasoa. Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on positiviinen kirjoitushetkellä teknisestä näkökulmasta. ATH-lukema voi kuitenkin toimia mahdollisena vastuksena, jos sitä ei päästä selkeämmin rikkomaan ylöspäin.   Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot: Keltainen: EMA25 Sininen: SMA50 Punainen: SMA200 Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin: Long nasdaq Short nasdaq Muista Ilmoittautua Tapahtumaan! Treidaushuone ja Vontobel kutsuvat sinut vuoden 2025 treidaustapahtumaan, jossa on jännittäviä esityksiä, verkostoitumismahdollisuuksia, välipaloja ja juomia. Tilaisuus järjestetään paikassa Sofia Helsinki. Tervetuloa inspiroivaan iltaan kaupankäynnin ja sijoittamisen hengessä, jossa tapaat samanhenkisiä ihmisiä ja tutustut eritasoisiin treidaajiin sekä sijoittajiin! Tapahtuma on osallistujille maksuton. Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi ja odotamme innolla tapaamistanne! Milloin: 27.2.2025Aika: 18:30 – 21:30Missä: Sofia Helsinki, Sofiankatu 4 C, 00170 Helsinki Treidaushuoneesta vastaava Juho Haverinen kertoo lisää Treidaushuoneen toiminnasta, ja Sofia Bäckström Vontobelilta kertoo lisää Vontobelin pörssikaupankäyntituotteista ja siitä, miten niitä voi käyttää. Lisäksi tapahtumassa järjestetään paneelikeskustelu, johon osallistuvat Jukka Lepikkö, Kristian Kannus ja Jarmo Friman. Tapahtuman aikataulu: 18:00 Ovet aukeavat 18:30 Alkupuhe 18:40 Sofia Bäckström / Vontobel 18:50 Juho Haverinen / Treidaushuone 19:05 Tauko 19:15 Paneelikeskustelu 20:00 Q&A 20:20 Vapaata verkostoitumista 21:30 Tapahtuma päättyy   Rajoitettu määrä paikkoja: ilmoittaudu nyt! Tähän tapahtumaan on rajoitettu määrä paikkoja, joten oma paikka kannattaa varata heti ilmoittautumalla! Viimeinen ilmoittautumispäivä on 25. helmikuuta. Ikäraja 18 vuotta. Ilmoittaudu Tärkeä huomautus Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa. Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä. Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä Lataa Ilmainen Opas! Lataamalla oppaan tilaat uutiskirjeemme. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa. HALUAN ILMAISEN OPPAAN Loading… Hienoa! Opas lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muista tarkastaa myös roskaposti, joskus viestit voivat mennä sinne. Ota Yhteyttä info@treidaushuone.com Lue Lisää Yhteisö Kurssit Yritys Perustaja Yhteistyöt Seuraa Sosiaalisessa Mediassa Tiktok Twitter Instagram Facebook Tilaa Uutiskirje Tilaa Uutiskirje Loading… Kiitos! Olet nyt onnistuneesti tilannut uutiskirjeemme. All Rights Reserved Käyttöehdot Tietosuojaseloste Vastuuvapautus Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Tule Mukaan Vuoden 2025 Treidaustapahtumaan!

Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Etusivu Yhteisö Kurssit Mentorointi Yritys Perustaja Yhteydenotto Sijoitussanasto Markkinat Blogi Tiktok Twitter Instagram Facebook Tule Mukaan Vuoden 2025 Treidaustapahtumaan! Kaupankäynnin ja sijoittamisen maailmassa tapahtuu jälleen! Odotettu treidaustapahtuma kokoaa yhteen treidaajat, sijoittajat ja aiheesta kiinnostuneet. Treidaustapahtuma / Treidaushuone & Vontobel Oletko kiinnostunut treidaamisesta, sijoittamisesta ja verkostoitumisesta muiden sijoittajien sekä treidaajien kanssa? Nyt sinulla on loistava tilaisuus osallistua inspiroivaan iltaan, mahdollisuus uuden oppimiseen, verkostoitumiseen ja tietenkin päästä puhumaan enemmän treidaamisesta ja sijoittamisesta muiden samanhenkisten ihmisten kanssa! Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Vontobelin kanssa, ja tapahtumassa pääset kuulemaan myös lisää Vontobelista! Lisäksi Treidaushuoneen perustaja Juho Haverinen kertoo lisää Treidaushuoneen toiminnasta. Esityksien jälkeen tapahtumassa järjestetään myös paneelikeskustelu, johon on saatu mukaan loistavat vierailijat. Varmasti nähdään mielenkiintoisia ja asiapitoisia puheenvuoroja! Paneelikeskustelussa mukana: Kolme kokenutta kaupankäynnin ja sijoittamisen asiantuntijaa – Jukka Lepikkö, Kristian Kannus ja Jarmo Friman. Paneelikeskustelu tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia ja inspiroitua alan parhaimmilta. Tapahtuma pidetään torstaina 27. helmikuuta klo 18:30–21:30 Sofia Helsingissä (osoite: Sofiankatu 4 C, 00170 Helsinki). Ilta tarjoaakin kattavan sisällön, inspiroivia keskusteluja sekä mahdollisuuden verkostoitua alan ammattilaisten ja aiheesta kiinnostuneiden kanssa. Miksi osallistua? Inspiroivat puhujat: Mielenkiintoisia esityksiä, paneelikeskustelu sekä Q&A. Verkostoitumismahdollisuudet: Tapaa uusia ihmisiä ja laajenna verkostoasi rennossa ilmapiirissä. Tarjoilut: Tarjolla on välipaloja ja juotavaa. Maksuton: Tapahtuma on osallistujille maksuton. Illan ohjelma: 18:00: Ovet aukeavat 18:30: Alkupuhe 18:40: Esitys: Sofia Bäckström / Vontobel 18:50: Esitys: Juho Haverinen / Treidaushuone 19:05: Tauko 19:15: Paneelikeskustelu: Jukka Lepikkö, Kristian Kannus ja Jarmo Friman. Paneelikeskustelun juontaa Juho Haverinen 20:00: Q&A – Kysy ammattilaisilta 20:20: Vapaata verkostoitumista 21:30: Tapahtuma päättyy   Rajoitettu määrä paikkoja: ilmoittaudu nyt! Ilmoittautuminen tapahtumaan on käynnissä, ja paikkoja on rajoitetusti. Oma paikka kannattaakin varmistaa pikimmiten, sillä paljon paikkoja on jo varattuna! Ikäraja tapahtumaan on 18 vuotta. Älä missaa mahdollisuutta olla osa yhtä Suomen suurinta treidaukseen keskittyvää tapahtumaa! Kurkkaa täältä kooste viime vuoden tapahtumasta! Ilmoittaudu Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä Lataa Ilmainen Opas! Lataamalla oppaan tilaat uutiskirjeemme. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa. HALUAN ILMAISEN OPPAAN Loading… Hienoa! Opas lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muista tarkastaa myös roskaposti, joskus viestit voivat mennä sinne. Ota Yhteyttä info@treidaushuone.com Lue Lisää Yhteisö Kurssit Yritys Perustaja Yhteistyöt Seuraa Sosiaalisessa Mediassa Tiktok Twitter Instagram Facebook Tilaa Uutiskirje Tilaa Uutiskirje Loading… Kiitos! Olet nyt onnistuneesti tilannut uutiskirjeemme. All Rights Reserved Käyttöehdot Tietosuojaseloste Vastuuvapautus Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Tutustu Aktiivisten Sijoittajien Ja Treidaajien Yhteisöön!