Yhdysvaltain keskuspankki FED piti ohjauskoron ennallaan.
Markkinat Vahvassa Nousussa
Yhdysvaltain keskuspankki FED ilmoitti keskiviikkona 20.3.2024 pitävänsä ohjauskoron ennallaan. FED piti ohjauskoron odotetusti ennallaan, eli 5,25-5,50% välissä. Edellisen kerran korkoja nostettiin heinäkuussa 2023.
Viimeisimmän koron noston jälkeen inflaatiota on selkeästi saatu hallintaan, mutta tiedotteessaan FED ilmaisee, että inflaatio on edelleen korkealla. Muun muassa tämän vuoksi korkoja ei vielä laskettu tässä hetkessä, vaan inflaation halutaan vielä laskevan nykyisistä tasoista.
Korkotason uskotaan laskevan vielä tämän vuoden aikana, mutta tähän vaikuttaa suuresti myös tuleva talousdata sekä inflaatiolukemat. Jos tuleva talousdata on heikkoa, voi FED päättää pitää korkoja pidempään nykyisellä tasolla.
Korkopäätöksen jälkeen markkinat ottivat vahvaa liikettä ylöspäin ja esimerkiksi S&P500 indeksi teki uudet kaikkien aikojen huiput.
S&P 500 Ja NASDAQ Indekseissä Nähtiin Nousua
S&P 500
NASDAQ
Tärkeä Huomautus
Tämän artikkelin sisältö on tarkoitettu ainoastaan informatiivisiin ja opetuksellisiin tarkoituksiin, eikä sitä tule pitää sijoitusneuvontana. Kirjoittaja tai Treidaushuone Oy ei vastaa mahdollisista tappioista tai vahingoista, jotka voivat aiheutua artikkelin perusteella tehdyistä sijoituspäätöksistä. Sijoittamiseen ja kaupankäyntiin liittyy aina riskejä, ja menneet tuotot eivät ole tae tulevista tuloksista.

