Viikoittaisissa markkinakatsauksissa pureudutaan edellisen viikon markkinatapahtumiin ja hintakehitykseen teknisen analyysin näkökulmasta.
Katsauksissa keskitytään erityisesti S&P 500 ja NASDAQ -indekseihin, tarjoten selkeän kokonaiskuvan markkinoiden suunnasta ja tulevan viikon näkymistä.
S&P 500
Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 5711,90$ ja sulkeutui hintaan 5738,16$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin nousua, kaikkiaan +0,46%.
Markkinat jatkoivat edellisellä viikolla liikettä ylöspäin.
S&P500 indeksin tekninen kuva pysyy edelleen vahvana, ja indeksissä nähtiin edellisellä viikolla taas uusia ATH-lukemia. Hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen yläpuolella, sekä näiden suunta ja järjestys on nousutrendin mukainen. Viikkotasolla indeksiä katsoessa ei siis tapahtunut suuria muutoksia. Huomiona voidaan kuitenkin nostaa loppuviikon aikana nähty heikkous, jolloin indeksissä nähtiin laskupäiviä. Verraten Euroopan markkinoihin ja esimerkiksi DAX-indeksiin, on loppuviikon pörssipäivien kehitys hyvin erilainen. Huomiona voidaan teknisestä näkökulmasta lisäksi nostaa tiistain ja torstain päiväkynttilät, joiden alapuolelle saatiin ostopaineesta kertovat hännät.
NASDAQ
Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 19848,71$ ja sulkeutui hintaan 20008,62$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin nousua, kaikkiaan +0,80%.
Myös NASDAQ:n puolella nähtiin edellisellä viikolla nousua.
NASDAQ indeksissä tekninen kuva on hieman parantunut, ja hinta on päässyt elokuun 2024 huippujen yläpuolelle (~19 000$). Hinta on myös kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen yläpuolella, sekä näiden suunta ja järjestys on nousutrendin mukainen. Matkaa edelliseen ATH-lukemaan on kuitenkin vielä jäljellä. Huomiona voidaan myös nostaa loppuviikon aikana nähty heikkous, samaan tapaan, kuin S&P500 indeksissä. Erityisesti torstaina ja perjantaina NASDAQ indeksissä nähtiin laskua.
Graafeilla Näkyvät Indikaattorit:
- Keltainen: Exponential Moving Average 25
- Sininen: Simple Moving Average 50
- Punainen: Simple Moving Average 200
Tärkeä Huomautus
Tämän artikkelin sisältö on tarkoitettu ainoastaan informatiivisiin ja opetuksellisiin tarkoituksiin, eikä sitä tule pitää sijoitusneuvontana. Kirjoittaja tai Treidaushuone Oy ei vastaa mahdollisista tappioista tai vahingoista, jotka voivat aiheutua artikkelin perusteella tehdyistä sijoituspäätöksistä. Sijoittamiseen ja kaupankäyntiin liittyy aina riskejä, ja menneet tuotot eivät ole tae tulevista tuloksista.
Tärkeää Tietoa Liikkellelaskijan Tuotteista:
Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.
Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

