Kynttilät ja kynttiläkuviot
Kynttilät ja kynttiläkuviot ovat yksi suosituimmista ja käytetyimmistä teknisen analyysin työkaluista treidaamisessa. Ne tarjoavat visuaalisen tavan seurata hintaliikkeitä ja auttavat havainnollistamaan mahdollisia tulevia markkinatrendejä. Kynttilägraafien ja -kuvioiden ymmärtäminen on keskeistä erityisesti lyhyen aikavälin treidaajille, jotka pyrkivät tekemään nopeita ja tarkkoja päätöksiä markkinoilla.
Mitä kynttilät ovat?
Kynttilät, eli kynttilägraafit, esittävät hintojen liikkeitä tietyllä aikavälillä, esimerkiksi minuutin, tunnin tai päivän aikana. Jokainen kynttilä näyttää neljä keskeistä hintapistettä: avaus, sulku sekä ylin ja alin hinta tietyllä ajanjaksolla.
Kynttilä koostuu kahdesta osasta: vartalosta (englanniksi käytetään nimitystä body) ja hännästä (englanniksi käytetään nimityksiä tail tai shadow). Vartalo edustaa avaus- ja sulkemishinnan välistä eroa, kun taas hännät osoittavat hintojen huiput ja pohjat kyseisenä ajanjaksona.
Kynttilän väri (yleensä vihreä tai punainen) kertoo, onko hinta noussut vai laskenut. Vihreä kynttilä tarkoittaa, että sulkemishinta on korkeampi kuin avaus, eli kyseessä on nousujakso, kun taas punainen kynttilä osoittaa laskevaa hintaa, jossa sulkemishinta on alempi kuin avaus.
Kynttiläkuvioiden merkitys
Kynttiläkuviot tarjoavat syvällisemmän analyysin siitä, miten markkinat voivat käyttäytyä tulevaisuudessa. Näitä kuvioita muodostuu usein kahden tai useamman kynttilän yhdistelmänä, ja ne voivat ennakoida trendejä, kuten trendin kääntymistä tai sen jatkumista. Myös yksittäiset kynttilät voivat antaa tämän tyyppistä tietoa, jonka takia kynttilät ja kynttiläkuviot ovatkin tärkeitä teknisen analyysin työkaluja.
Kynttilät ja kynttiläkuviot voidaan jakaa esimerkiksi härkämäisiin (englanniksi bullish) ja karhumaisiin (englanniksi bearish) lohkoihin.
Härkämäiset kynttilät ja kynttiläkuviot
Näitä kynttilöitä ja kynttiläkuvioita käytetään tulkitsemaan, milloin markkina voi todennäköisesti jatkaa nousutrendiä tai kääntyä laskusta nousuun.
Jos kynttilät ja kynttiläkuviot antavat tietoa mahdollisen trendin jatkumisesta ylöspäin, käytetään asiasta usein nimitystä jatkumiskuvio tai englanniksi continuation pattern. Nämä kuviot osoittavat siis, että nykyinen trendi todennäköisesti jatkuu. Esmerkiksi suosittuja jatkumiskuvioita ovat härkäliput (englanniksi bull flag).
Jos kynttilät ja kynttiläkuviot antavat tietoa mahdollisen trendin kääntymisestä ylöspäin laskutrendin jälkeen, käytetään asiasta usein nimitystä kääntymiskuvio tai englanniksi reversal pattern. Esimerkiksi suosittuja kääntymiskuvioita ovat tupla- tai triplapohjat.
Karhumaiset kynttilät ja kynttiläkuviot
Karhumaiset kynttilät ja kynttiläkuviot ovat usein samantapaisia härkämäisten kynttilöiden ja kynttiläkuvioiden kanssa, mutta ne ovat usein käänteisiä. Oppimalla siis esimerkiksi ensin härkämäiset kynttilät ja kynttiläkuviot, nämä kääntämällä toisinpäin saadaan karhumaisia kynttilöitä ja kynttiläkuvioita.
Myös karhumaiset kynttilät ja kynttiläkuviot voidaan jakaa samalla tavalla, kuin härkämäiset kynttilät ja kynttiläkuviot. Toisin sanoen, voi olla karhumaisia jatkumiskuvioita sekä karhumaisia kääntymiskuvioita.
Esimerkiksi suosittu karhumainen jatkumiskuvio voi olla karhulippu (englanniksi bear flag) ja kääntymiskuvio pää-olkapää -kuvio (englanniksi head & shoulders).
Muut kuviot
Kynttilät ja kynttiläkuviot voivat myös muodostaa kuvioita, joita ei voida niin selkeästi kategarisoida karhumaisiin tai härkämäisiin kuvioihin. Näistä käytetään englanniksi usein nimitystä indecision pattern.
Kyseiset kuviot voivat auttaa hahmottamaan mahdollista markkinan suuntaa jatkossa sekä potentiaalisten läpimurto-tilanteiden tulkitsemisessa (englanniksi breakout), vaikka eivät välttämättä ole niin helppolukuisia verraten suoraan härkämäisiin tai karhumaisiin kuvioihin. Kyseiset kuviot on myös hyvä huomioida teknisessä analyysissa.
Kynttilägraafien käyttö treidaamisessa
Kynttilägraafeja käytetään laajalti osake-, valuutta-, kryptovaluutta- ja hyödykemarkkinoilla. Ne tarjoavat reaaliaikaisia tietoja hintaliikkeistä ja ovat hyödyllisiä sekä lyhyen että pitkän aikavälin treidaajille ja sijoittajille. Mahdollisia kynttiläkuvioita onkin usein hyvä seurata yhdessä muiden indikaattoreiden, kuten liukuvien keskiarvojen ja volyymianalyysin kanssa vahvistaakseen omaa analyysia markkinan mahdollisista hintaliikkeistä.
Kynttiläkuvioiden etuna on niiden yksinkertaisuus ja selkeys. Tekninen treidaaja voi nopeasti tunnistaa tärkeitä hintakäännekohtia ja tehdä päätöksiä markkinoilla sen mukaan. Tämä tekee kynttilägraafien käytöstä tehokkaan työkalun, kun tehdään nopeita kaupankäyntipäätöksiä markkinoilla.
Yhteenveto
Kynttilät ja kynttiläkuviot tarjoavat tietoa markkinoiden hintaliikkeistä ja ovat keskeisiä työkaluja teknisessä analyysissa. Ne auttavat treidaajia sekä sijoittajia tekemään päätöksiä markkinoilla, tunnistamaan trendejä ja reagoimaan hintamuutoksiin nopeasti. Vaikka kynttilägraafien ymmärtäminen voi vaatia jonkin verran harjoittelua, niiden hallitseminen voi olla erittäin palkitsevaa, sillä ne tarjoavat konkreettista tietoa kaupankäynnin tueksi.
E-kirja kynttilöistä ja kynttiläkuvioista
Jos haluat tutustua lisää kynttilöihin ja kynttiläkuvioihin, olemme tehneet eri kynttilöistä ja kynttiläkuvioista myös oman e-kirjan.
E-kirja sisältää tietoa millaisia erilaisia kynttilöitä on olemassa sekä kaikkiaan 80 erilaista kynttiläkuviota, joita usein käytetään treidaajien keskuudessa ja teknisen analyysin tukena.
Pääset hankkimaan e-kirjan itsellesi alla olevan painikkeen takaa!
Tärkeä huomautus
Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.
Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.
Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä
Lataa Ilmainen Opas!
Hienoa!
Opas lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muista tarkastaa myös roskaposti, joskus viestit voivat mennä sinne.
Lue Lisää
Yhteisö
Kurssit
Yritys
Perustaja
Yhteistyöt
Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.