Markkinakatsaus Viikko 21
Tässä artikkelissa käsittelemme edellisen viikon tapahtumia markkinoilla teknisen analyysin näkökulmasta.

S&P 500
Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 5 902,88$ ja sulkeutui hintaan 5 802,83$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -1,69%.
S&P500 indeksissä nähtiin palautumisliikettä alaspäin edellisellä viikolla.
S&P500 avautui maanantaina alemmalta hintatasolta, johon viikon 20 perjantaina sulkeuduttiin. Maanantaina nähtiin kuitenkin vielä vahva nousupäivä, ja hinta ylitti viikon 20 huippuja. Maanantain nousupäivän jälkeen indeksin suunta loppuviikon oli enemmän alaspäin. Erityisesti keskiviikkona nähtiin suurempi laskupäivä.
Indeksin tekniseen kuvaan ei ole tullut suuria muutoksia edelliseen markkinakatsaukseen verraten. Hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen yläpuolella. Hinta tuli koskettamaan SMA200 liukuvaa keskiarvoa, mutta ei kuitenkaan rikkonut kyseistä liukuvaa keskiarvoa alaspäin. Jos SMA200 liukuva keskiarvo rikotaan selkeästi alaspäin, muuttuisi indeksin tekninen kuva heikommaksi. Toistaiseksi näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.
Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on positiivinen ainakin toistaiseksi. Jos liukuvia keskiarvoja rikotaan alaspäin, voi tilanne kuitenkin nopeasti muuttua heikommaksi teknisestä näkökulmasta.
Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin:
NASDAQ
Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 21 138,13$ ja sulkeutui hintaan 20 915,65$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -1,05%.
Myös NASDAQ:n puolella nähtiin palautumisliikettä alaspäin edellisellä viikolla.
NASDAQ avautui maanantaina alemmalta hintatasolta, johon viikon 20 perjantaina sulkeuduttiin. Maanantaina nähtiin kuitenkin sama vahva nousupäivä, kuin S&P500 indeksin puolella. Tämän jälkeen loppuviikon suunta oli enemmän alaspäin.
Indeksin tekniseen kuvaan ei ole tullut suuria muutoksia edelliseen markkinakatsaukseen verraten. Hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen yläpuolella. Poikkeuksena voidaan nostaa S&P500 indeksiin verraten, että hinta ei tullut NASDAQ:n puolella lähellekkään SMA200 liukuvaa keskiarvoa. Myös EMA25 liukuva keskiarvo on ylittänyt SMA200 liukuvan keskiarvon, mikä asettaa indeksin teknistä kuvaa jopa hieman paremmaksi, kuin S&P500 indeksi.
Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on positiivinen ainakin toistaiseksi. Toisaalta mahdollista laskuvaraa esimerkiksi SMA200 liukuvalle keskiarvolle on selkeästi enemmän, kuin S&P500 indeksin puolella.
Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot:
- Keltainen: EMA25
- Sininen: SMA50
- Punainen: SMA200
Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin:
Tärkeä huomautus
Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.
Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä
Lataa Ilmainen Opas!
Hienoa!
Opas lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muista tarkastaa myös roskaposti, joskus viestit voivat mennä sinne.
Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.