Markkinakatsaus Viikko 14

Viikoittaisissa markkinakatsauksissa pureudutaan edellisen viikon markkinatapahtumiin ja hintakehitykseen teknisen analyysin näkökulmasta.
Katsauksissa keskitytään erityisesti S&P 500 ja NASDAQ -indekseihin, tarjoten selkeän kokonaiskuvan markkinoiden suunnasta ja tulevan viikon näkymistä.

S&P 500

Lähde: TradingView. Huomautus: Aiempi tuotto ei ole luotettava indikaattori tulevista tuloksista.

Viikko avautui S&P 500 indeksissä hintaan $6 403,37 ja sulkeutui hintaan $6 582,68. Viikon aikana nähtiin nousua, kaikkiaan +2,80%.

Edellisellä viikolla markkinoilla nähtiin liikettä ylöspäin useamman viikon laskun jälkeen. Pörssiviikko oli vain nelipäiväinen, ja Yhdysvaltain markkinat olivat kiinni perjantaina.

S&P 500 indeksissä nähtiin laskua vielä viikon alussa maanantaina, jolloin indeksi teki myös uudet tämän vuoden pohjat hintatasossa $6 316,91. Tämän jälkeen nähtin kuitenkin nousua, ja maanantain pohjista laskettuna nousua oli korkeimmillaan torstain huippuun +4,63%. Mielenkiintoiseksi hinta-alueeksi voidaan nostaa edellisessäkin markkinakatsauksessa nostetut hintatasot ~$6 340 – ~$6 360, jonka läheisyyteen maanantain pohjat sekä sulkuhinta asettuu. Nämä tasot ovat merkittynä myös graafille vihreillä vaakaviivoilla. Kyseiseltä hinta-alueelta nähtiin käytännössä käännös ylöspäin, vaikkakin käytiin hetkellisesti alemman hintatason alapuolella. Kokonaisuutena tekninen kuva pysyy kuitenkin heikkona, ja hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen alapuolella (EMA25, SMA50, SMA200). EMA25 liukuva keskiarvo alitti myös SMA200 liukuvan keskiarvon, mikä heikentää kokonaiskuvaa teknisen analyysin näkökulmasta. Viikkograafia (viikkokynttilät) tarkastellessa hinta pääsi ylittämään SMA50 liukuvan keskiarvon takaisin ylöspäin, jota voidaan pitää kuitenkin positiivisena.

Kokonaisuutena indeksin tekninen kuva pysyy heikkona ja teknisestä näkökulmasta oleelliseksi nousee, pääseekö hinta mahdollisen nousun jatkuessa rikkomaan päivägraafin (päiväkynttilät) SMA200 liukuvan keskiarvon ylöspäin.

NASDAQ

Lähde: TradingView. Huomautus: Aiempi tuotto ei ole luotettava indikaattori tulevista tuloksista.

Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan $23 307,75 ja sulkeutui hintaan $24 045,53. Viikon aikana nähtiin nousua, kaikkiaan +3,17%.

NASDAQ indeksin puolella nähtiin myös nousua viikkotasoa tarkastellessa.

NASDAQ jatkoi laskuaan vielä maanantaina sekä teki uudet kuluvan vuoden pohjat hintatasossa $22 841,42. Loppuviikon ajan hinta kuitenkin nousi voimakkaasti, kuten myös nähtiin S&P 500 indeksin kohdalla. Korkeimmillaan nousua oli maanantain pohjista mitattuna torstain huippuun +5,78%. Huomioksi voidaan nostaa myös edellisessäkin markkinakatsauksessa nostetut hintatasot ~$22 960 – ~$22 980 joiden lähelle maanantain sulkuhinta asettuu. Hinta ehti käymään hetkellisesti kyseisten tasojen alapuolella, mutta palautui sieltä hieman ylöspäin ennen maanantain sulkua. Kyseiset hintatasot on nähtävissä myös graafilla vihreinä vaakaviivoina. Kyseiset hintatasot voivat antaa tärkeää tietoa myös jatkossa, jos hinnassa nähdään laskua. Vaikka kokonaisuutena viikon aikana nähtiin vahvempaa nousua, pysyy indeksin tekninen kuva kokonaisuutta tarkastellessa heikkona. Hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen alapuolella (EMA25, SMA50, SMA200), ja EMA25 liukuva keskiarvo on selkeästi SMA200 liukuvan keskiarvon alapuolella. Positiivisemmasta näkökulmasta katsottuna hinta pääsi kuitenkin ylittämään viikkograafia (viikkokynttilät) tarkastellessa takaisin SMA50 liukuvan keskiarvon yläpuolelle.

Kokonaisuutena indeksin tekninen kuva pysyy heikkona nousuviikosta huolimatta. Tulevalle viikolle huomionarvoisiksi asioiksi voi nousta EMA25 ja SMA200 liukuvat keskiarvot, jos hinnassa nähdään nousua.

Graafeilla Näkyvät Indikaattorit:

  • Keltainen: Exponential Moving Average 25
  • Sininen: Simple Moving Average 50
  • Punainen: Simple Moving Average 200

Tärkeä Huomautus

Tämän artikkelin sisältö on tarkoitettu ainoastaan informatiivisiin ja opetuksellisiin tarkoituksiin, eikä sitä tule pitää sijoitusneuvontana. Kirjoittaja tai Treidaushuone Oy ei vastaa mahdollisista tappioista tai vahingoista, jotka voivat aiheutua artikkelin perusteella tehdyistä sijoituspäätöksistä. Sijoittamiseen ja kaupankäyntiin liittyy aina riskejä, ja menneet tuotot eivät ole tae tulevista tuloksista.

Tärkeää Tietoa Liikkellelaskijan Tuotteista:

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Viimeisimmät Artikkelit

  • All Posts
  • Analyysit
  • Kvarn X
  • Marketmate
  • Markkinakatsaus
  • Opetusmateriaali
  • Tapahtumat
  • Vontobel

Kategoria

Lataa Ilmainen E-kirja!

Pääset lataamaan E-kirjan itsellesi täyttämällä sähköpostiosoitteen alle.

Tutustu Sijoittajien Ja Treidaajien Yhteisöön!

Tutustu Verkkokursseihin

Treidaushuone on sijoittajille ja treidaajille suunnattu ympäristö.

© 2025 All Rights Reserved

Tilaa Uutiskirje

Treidaushuone tarjoaa koulutuksellista ja informatiivista sisältöä, joka ei ole sijoitusneuvontaa, suositus tai kehotus ostaa tai myydä arvopapereita, johdannaisia tai muita rahoitusinstrumentteja. Sivuston, materiaalien ja yhteisön kautta jaettu sisältö on tarkoitettu ainoastaan oppimisen ja yleisen tiedon tueksi. Treidaushuone tai sen edustajat eivät vastaa mahdollisista tappioista tai vahingoista, jotka voivat aiheutua sisällön hyödyntämisestä tai markkinoilla toimimisesta. Jokainen käyttäjä vastaa itse omista sijoituspäätöksistään.

Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.