Markkinakatsaus Viikko 20

Tässä artikkelissa käsittelemme kuluneen viikon tapahtumia markkinoilla teknisen analyysin näkökulmasta.

S&P 500

Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 5233,08$ ja sulkeutui hintaan 5303,10$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin nousua, kaikkiaan +1,34%.

Kuluneella viikolla markkinat jatkoivat vahvaa liikettä ylöspäin sekä indeksissä noustiin uusiin kaikkien aikojen huippuihin.

Erityisesti keskiviikkona markkinoilla nähtiin vahva nousupäivä. Yksi syy kyseisen päivän vahvaan nousuun oli muun muassa Yhdysvalloista julkaistut CPI-luvut, jotka olivat melko pitkälti odotuksien mukaiset. Torstaina nähtiin kuitenkin laskupäivä, ja torstain päiväkynttilälle piirtyi myyntipaineesta kertova häntä kynttilän yläpuolelle. Perjantain päiväkynttilä kuitenkin indikoi vahvasta ostopaineesta.

Hinta on tällä hetkellä kaikkien graafeilla näkyvien liukuvien keskiarvojen yläpuolella, joka asettaa teknistä kuvaa vahvaksi. Myös lyhkäisin graafeilla näkyvä liukuva, EMA25 (keltainen), pääsi selkeästi takaisin SMA50 (sininen) yläpuolelle. Tekninen kuva näyttää kokonaisuutena siis hyvin vahvalle.

RSI-indikaattori indikoi kuitenkin markkinan lähestyvän yliostettua tilaa, jota on hyvä pitää silmällä tulevien viikkojen aikana.

Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin:

NASDAQ

Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 18228,40$ ja sulkeutui hintaan 18546,23$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin nousua, kaikkiaan +1,74%.

Myös NASDAQin puolella nähtiin nousua kuluneella viikolla ja indeksissä mentiin myös uusiin kaikkien aikojen huippuihin.

Samaan tapaan kuin S&P500 indeksissä, eritysesti keskiviikkona nähtiin vahva nousupäivä. Torstain ja perjantain päiväkynttilät indikoivat myös samaan tapaan osto- ja myyntipaineesta.

Hinta on NASDAQ -indeksissä myös selkeästi takaisin kaikkien graafeilla näkyvien liukuvien keskiarvojen yläpuolella. Lisäksi EMA25 (keltainen) pääsi SMA50 (sininen) yläpuolelle. Kokonaisuutena myös NASDAQin tekninen kuva näyttää erittäin vahvalle.

RSI-indikaattori ei toistaiseksi ole vielä niin lähellä yliostettua tilaa verraten S&P500 indeksiin.

Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot:

  • Keltainen: EMA25
  • Sininen: SMA50
  • Punainen: SMA200

Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin:

Tärkeä huomautus

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä

Lataa Ilmainen Opas!

Lue Lisää

Yhteisö

Kurssit

Yritys

Perustaja

Yhteistyöt

Seuraa Sosiaalisessa Mediassa

Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Ennakkomyynti -30%!

Uusi verkkokurssimme ”Mastering Technical Analysis – Ammattilaisen Työkalut Markkinoiden Analysointiin” on nyt ennakkomyynnissä!

Tutustu kurssiin ja hyödynnä alennuskoodi ”MTAEM30” alla olevasta painikkeesta!