Viikoittaisissa markkinakatsauksissa pureudutaan edellisen viikon markkinatapahtumiin ja hintakehitykseen teknisen analyysin näkökulmasta.
Katsauksissa keskitytään erityisesti S&P 500 ja NASDAQ -indekseihin, tarjoten selkeän kokonaiskuvan markkinoiden suunnasta ja tulevan viikon näkymistä.
S&P 500
Viikko avautui S&P 500 indeksissä hintaan $7 117,05 ja sulkeutui hintaan $7 165,07. Viikon aikana nähtiin nousua, kaikkiaan +0,67%.
Nousu jatkui markkinoilla edellisellä viikolla, mutta kuitenkin hieman maltillisemmin verraten aikaisempiin viikkoihin.
S&P 500 indeksi jatkoi liikettään ylöspäin viikkotasoa tarkastellessa, mutta prosentuaalisesti nousu oli maltillisempaa. Suurimman osan viikosta indeksi liikkui jopa enemmän melko sivuttaisliikkessää, ja viikon aikana nähtiin myös laskupäiviä. Perjantaina hinta pääsi sivuttaisliikkeen alueelta nousemaan hieman sen yläpuolelle tehden tällöin myös uudet ATH-lukemat (All Time High). Indeksin teknisen kuvaan ei juurikaan tullut muutoksia, ja tekninen kuva pysyi positiivisena. Hinta on selkeästi kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen yläpuolella (EMA25, SMA50, SMA200) sekä näiden järjestys on myös nousutrendin mukainen. Hintaliike ylöspäin alkaa kuitenkin olemaan ylivenynyt, joka voi tuoda omat riskinsä mahdolliselle korjausliikkeelle alaspäin, joka on hyvä pitää mielessä.
Kokonaisuutena indeksin tekninen kuva on positiiviinen, mutta mahdollisuutta korjausliikkelle ei tule siittä huolimatta unohtaa.
Tällä viikolla saadaan myös paljon tärkeää dataa, joka voi omalta osaltaan heilauttaa markkinaa suuntaan tai toiseen. Keskiviikkona saadaan muun muassa FED:n korkopäätös Yhdysvalloista sekä viikon aikana usea MAG7-yhtiö julkaisee tuloksensa (Microsoft, Amazon, Alphabet, Meta, Apple).
NASDAQ
Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan $26 662,32 ja sulkeutui hintaan $27 303,67. Viikon aikana nähtiin nousua, kaikkiaan +2,41%.
NASDAQ jatkoi myös liikettään ylöspäin edellisellä viikolla.
NASDAQ indeksin puolella nähtiin edellisellä viikolla myös muutamia laskupäiviä, mutta suunta jatkoi pääsääntöisesti ylöspäin. NASDAQ performoi edellisen viikon selkeästi paremmin verraten S&P 500 indeksiin, eikä niin selkeää sivuttaisliikehdintää nähty, vaan suunta oli vahvemmin ylöspäin. Indeksi pääsi tekemään uusia ATH-lukemia melkein jokaisena pörssipäivänä, ja erityisesti perjantaina nähtiin vahva nousupäivä. Teknologiayhtiöiden vahva edellisten viikkojen performanssi näkyykin hyvin selkeästi NASDAQ indeksin puolella. Teknisestä näkökulmasta katsottuna tilanne on positiivinen, ja hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen yläpuolella (EMA25, SMA50, SMA200) sekä näiden järjestys on myös nousutrendin mukainen. Ylivenynyt liike ylöspäin aiheuttaa kuitenkin omat riskinsä mahdolliselle korjausliikkeelle alaspäin.
Kokonaisuutena indeksin tekninen kuva on positiivinen, mutta ylivenynyttä nousua sekä sen riskejä ei kannata unohtaa.
Graafeilla Näkyvät Indikaattorit:
- Keltainen: Exponential Moving Average 25
- Sininen: Simple Moving Average 50
- Punainen: Simple Moving Average 200
Tärkeä Huomautus
Tämän artikkelin sisältö on tarkoitettu ainoastaan informatiivisiin ja opetuksellisiin tarkoituksiin, eikä sitä tule pitää sijoitusneuvontana. Kirjoittaja tai Treidaushuone Oy ei vastaa mahdollisista tappioista tai vahingoista, jotka voivat aiheutua artikkelin perusteella tehdyistä sijoituspäätöksistä. Sijoittamiseen ja kaupankäyntiin liittyy aina riskejä, ja menneet tuotot eivät ole tae tulevista tuloksista.
Tärkeää Tietoa Liikkellelaskijan Tuotteista:
Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.
Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

