Markkinakatsaus Viikko 46

Viikoittaisissa markkinakatsauksissa pureudutaan edellisen viikon markkinatapahtumiin ja hintakehitykseen teknisen analyysin näkökulmasta.
Katsauksissa keskitytään erityisesti S&P 500 ja NASDAQ -indekseihin, tarjoten selkeän kokonaiskuvan markkinoiden suunnasta ja tulevan viikon näkymistä.

S&P 500

Lähde: TradingView

Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 6008,86$ ja sulkeutui hintaan 5870,63$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -2,30%.

S&P500:n puolella viikkotasolla päädytiin selkeään laskuun.

Viikon aikana S&P500 indeksissä nähtiin vahvaa liikettä alaspäin. Indeksi ehti viikon aikana kuitenkin tekemään uudet ATH-lukemat (All Time High) heti maanantaina hinnassa 6017,31$. Uudesta ATH-lukemasta huolimatta indeksi laski viikon jokaisena päivänä. Indeksi sulkeutui samoille tasoille, josta se avautui viikon 45 keskiviikkona, jolloin Yhdysvaltain presidentin valinta oli tiedossa. Lähelle samoja hintatasoja tulee myös lokakuun 2024 huiput.

S&P500 indeksin tekninen kuva pysyy toistaiseksi kuitenkin positiivisena. Edellisen viikon laskuliike oli toisaalta odotettavissa hyvin vahvan nousun jälkeen. Teknisestä näkökulmasta voidaan huomioida, että hinta kävi koskettamassa EMA25 liukuvaa keskiarvoa sekä hetkellisesti sen alapuolella, mutta sulkeutui perjantaina selkeästi sen yläpuolelle. Tekninen kuva ei siis toistaiseksi ole muuttunut juurikaan heikommaksi. Huomiona voidaan nostaa hintataso 6000$, josta hinnalla oli selkeästi haasteita nousta ylemmäksi edellisen viikon aikana. Hintataso 6000$ toimikin erityisesti psykologisena vastustasona, vaikka sen yläpuolella käytiinkin hetkellisesti.

Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on toistaiseksi positiivinen.

NASDAQ

Lähde: TradingView

Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 21171,24$ ja sulkeutui hintaan 20394,13$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin laskua, kaikkiaan -3,67%.

NASDAQ:n puolella viikkotasolla päädytiin myös selkeään laskuun.

Viikon aikana NASDAQ indeksissä nähtiin vahvaa liikettä alaspäin, samaan tapaan, kuin S&P500 indeksin puolella. NASDAQ ehti kuitenkin myös tekemään uudet ATH-lukemat maanantaina hinnassa 21182,02$.

NASDAQ indeksin tekninen on hieman heikompi verraten S&P500 indeksiä. Perjantaina hinta pääsi rikkomaan EMA25 liukuvan keskiarvon alaspäin, sekä sulkeutui myös kyseisen liukuvan keskiarvon alapuolelle. Huomiona voidaan nostaa myös se, että hinta rikkoi heinäkuun 2024 aikana tehdyn ATH-lukeman alaspäin, eikä kyseinen taso toiminut tukena. Kyseinen ATH-lukema päästiin rikkomaan Yhdysvaltain vaaliviikolla. Kyseiset asiat asettaa indeksin teknistä kuvaa hieman heikommaksi. Kyseessä voi kuitenkin olla normaali korjausliike.

Isompaa kuvaa tarkastellessa indeksin tekninen kuva on suhteellisen positiivinen.

Graafeilla Näkyvät Indikaattorit:

  • Keltainen: Exponential Moving Average 25
  • Sininen: Simple Moving Average 50
  • Punainen: Simple Moving Average 200

Tärkeä Huomautus

Tämän artikkelin sisältö on tarkoitettu ainoastaan informatiivisiin ja opetuksellisiin tarkoituksiin, eikä sitä tule pitää sijoitusneuvontana. Kirjoittaja tai Treidaushuone Oy ei vastaa mahdollisista tappioista tai vahingoista, jotka voivat aiheutua artikkelin perusteella tehdyistä sijoituspäätöksistä. Sijoittamiseen ja kaupankäyntiin liittyy aina riskejä, ja menneet tuotot eivät ole tae tulevista tuloksista.

Tärkeää Tietoa Liikkellelaskijan Tuotteista:

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Viimeisimmät Artikkelit

  • All Posts
  • Analyysit
  • Marketmate
  • Markkinakatsaus
  • Opetusmateriaali
  • Tapahtumat
  • Vontobel

Kategoria

Lataa Ilmainen E-kirja!

Pääset lataamaan E-kirjan itsellesi täyttämällä sähköpostiosoitteen alle.

Tutustu Sijoittajien Ja Treidaajien Yhteisöön!

Tutustu Verkkokursseihin

Treidaushuone on sijoittajille ja treidaajille suunnattu ympäristö.

© 2025 All Rights Reserved

Tilaa Uutiskirje

Treidaushuone tarjoaa koulutuksellista ja informatiivista sisältöä, joka ei ole sijoitusneuvontaa, suositus tai kehotus ostaa tai myydä arvopapereita, johdannaisia tai muita rahoitusinstrumentteja. Sivuston, materiaalien ja yhteisön kautta jaettu sisältö on tarkoitettu ainoastaan oppimisen ja yleisen tiedon tueksi. Treidaushuone tai sen edustajat eivät vastaa mahdollisista tappioista tai vahingoista, jotka voivat aiheutua sisällön hyödyntämisestä tai markkinoilla toimimisesta. Jokainen käyttäjä vastaa itse omista sijoituspäätöksistään.

Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.