Markkinakatsaus Viikko 4

Tässä artikkelissa käsittelemme edellisen viikon tapahtumia markkinoilla teknisen analyysin näkökulmasta.

S&P 500

Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 6014,12$ ja sulkeutui hintaan 6101,25$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin nousua, kaikkiaan +1,45%.

S&P500:n puolella viikkotasolla nähtiin nousuliikettä ja indeksi pääsi kohoamaan uusiin ATH-lukemiin (6128,18$). Pörssiviikko oli Yhdysvalloissa vain 4 päiväinen, maanantaina pörssit olivat kiinni Yhdysvalloissa.

Viikon aikana ainut laskupäivä oli perjantaina, jolloin kuitenkin tehtiin uudet ATH-lukemat. Muina pörssipäivinä oli havaittavissa selkeämpää nousua, erityisesti tiistai sekä torstai olivat hyvin vahvoja nousupäiviä.

S&P500 indeksin tekninen kuva on parantunut hyvin nopeasti taas paremmaksi, verraten esimerkiksi joulukuun 2024 loppuun tai tammikuun 2025 alkuun. Hinta on päässyt selkeästi EMA25 ja SMA50 liukuvien keskiarvojen yläpuolelle, sekä näiden suunta on taas ylöspäin. EMA25 liukuva keskiarvo on myös hyvin lähellä pääsemässä ylittämään SMA50 liukuvaa keskiarvoa, mikä parantaisi teknistä kuvaa entisestään. Myös aikaisemman ATH-lukeman rikkominen edellisellä viikolla parantaa indeksin teknistä kuvaa. Teknisestä näkökulmasta voidaan nostaa myös edellisessä markkinakatsauksessa mainittu härkälippu, jonka pohjalta liike edellisellä viikolla olikin hyvin sen kuvion mukaista.

Oleelliseksi huomioksi voidaan kuitenkin nostaa, että indeksi on nyt noussut kahden pörssiviikon aikana tämän vuoden pohjilta noin 6%. On hyvä muistaa, että näin suuren ja nopean nousun jälkeen mahdolliset korjausliikkeet voivat myös tapahtua hyvin nopeasti sekä olla merkittävänkin kokoisia.

Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on parantunut, mutta näin nopea ja suuri nousu voi kuitenkin tuoda riskejä nopeallekin korjausliikkelle.

Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin:

NASDAQ

Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 21 557,82$ ja sulkeutui hintaan 21 774,01$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin nousua, kaikkiaan +1,00%.

NASDAQ:n puolella viikkotasolla päädytiin myös nousuun. Indeksi ei kuitenkaan päässyt nousemaan uusiin ATH-lukemiin, kuten S&P500 indeksi.

Indeksin tekninen kuva hieman parantui, ja hinta sai välimatkaa EMA25 ja SMA50 liukuviin keskiarvoihin. Näiden suunta on kirjoitushetkellä myös kääntynyt selkeämmin nousuun. Vaikka indeksi ei päässyt uusiin ATH-lukemiin, pääsi hinta kuitenkin hieman rikkomaan joulukuun 2024 24. ja 25. päivien huippuja (~21 800$-21 840$). Matkaa edelliseen ATH-lukemaan on kirjoitushetkellä vielä kuitenkin hieman jäljellä. ATH-lukema voi vielä mahdollisesti toimia vastuksena, jos sitä ei päästä selkeästi rikkomaan. Graafilta voidaan myös huomioida samantapainen härkälippu, kuin S&P500 puolella, josta myös mainittiin edellisessä markkinakatsauksessa.

On myös hyvä huomioida, että myös NASDAQ indeksi on noussut kahden viikon aikana 6% (korkeimmillaan melkein 6,85%). Näin suurten ja nopeiden nousuliikkeiden jälkeen korjausliikkeet voivat myös tapahtua nopeasti sekä olla merkittävän kokoisia.

Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva hieman on parantunut, mutta nopea ja suuri nousu voi tuoda riskejä korjausliikkelle. Verraten S&P500 indeksiin, huomioksi voidaan myös nostaa edellinen ATH-lukema, jota ei olla päästy toistaiseksi vielä rikkomaan.

 

Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot:

  • Keltainen: EMA25
  • Sininen: SMA50
  • Punainen: SMA200

Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin:

Treidaustapahtuma / Treidaushuone & Vontobel

Treidaushuone ja Vontobel kutsuvat sinut vuoden 2025 treidaustapahtumaan, jossa on jännittäviä esityksiä, verkostoitumismahdollisuuksia, välipaloja ja juomia. Tilaisuus järjestetään paikassa Sofia Helsinki. Tervetuloa inspiroivaan iltaan kaupankäynnin ja sijoittamisen hengessä, jossa tapaat samanhenkisiä ihmisiä ja tutustut eritasoisiin treidaajiin sekä sijoittajiin! Tapahtuma on osallistujille maksuton.

Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi ja odotamme innolla tapaamistanne!

Milloin: 27.2.2025
Aika: 18:30 – 21:30
Missä: Sofia Helsinki, Sofiankatu 4 C, 00170 Helsinki

Treidaushuoneesta vastaava Juho Haverinen kertoo lisää Treidaushuoneen toiminnasta, ja Sofia Bäckström Vontobelilta kertoo lisää Vontobelin pörssikaupankäyntituotteista ja siitä, miten niitä voi käyttää.

Lisäksi tapahtumassa järjestetään paneelikeskustelu, johon osallistuvat Jukka Lepikkö, Kristian Kannus ja Jarmo Friman.

Tapahtuman aikataulu:

  • 18:00 Ovet aukeavat
  • 18:30 Alkupuhe
  • 18:40 Sofia Bäckström / Vontobel
  • 18:50 Juho Haverinen / Treidaushuone
  • 19:05 Tauko
  • 19:15 Paneelikeskustelu
  • 20:00 Q&A
  • 20:20 Vapaata verkostoitumista
  • 21:30 Tapahtuma päättyy

 

Rajoitettu määrä paikkoja: ilmoittaudu nyt!

Tähän tapahtumaan on rajoitettu määrä paikkoja, joten oma paikka kannattaa varata heti ilmoittautumalla! Viimeinen ilmoittautumispäivä on 25. helmikuuta. Ikäraja 18 vuotta.

Tärkeä huomautus

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä

Lataa Ilmainen Opas!

Lue Lisää

Yhteisö

Kurssit

Yritys

Perustaja

Yhteistyöt

Seuraa Sosiaalisessa Mediassa

Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Treidaustapahtuma / Treidaushuone & Vontobel

Live-tapahtuma Helsingissä 27.2.2025!