Keskiviikkona 31.1.2024 saatiin uutta talousdataa Yhdysvalloista, kun FED (Federal Reserve) piti ohjauskorot paikallaan.
Ohjauskorko Pysyi Ennallaan
Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve tiedotti keskiviikkona, että he pitävät ohjauskorkonsa samalla tasolla, eli 5,25% – 5,50% välillä.
Markkinat odottavat vuodelle 2024, että FED laskisi ohjauskorkoa. Ajankohta korkojen laskulle on kuitenkin vielä avoinna. FEDin tiedotteen mukaan keskuspankki ei suunnittele ohjauskoron laskua ennen kuin sillä on vahvempi luottamus, että inflaatio laskee. Inflaatio on tavoitteena saada 2% tasolle.
Markkinat reagoivat voimakkaasti FEDin päätökseen sekä Jerome Powellin puheeseen. Puhessaan Powell toi myös esille, että korkojen lasku ei välttämättä ole oleellinen vielä maaliskuussa, jota markkinat ovat voineet odottaa. Tämä muun muassa aiheutti markkinoilla suurta myyntipainetta.
Seuraava FOMC-kokous pidetään maaliskuussa.
S&P 500 Ja NASDAQ Indeksit Ottivat Suurta Liikettä Alaspäin
S&P 500
NASDAQ
Vaikka markkinoilla nähtiinkin suurta liikettä alaspäin, ovat markkinat olleet pitkään vahvassa nousutrendissä ja kyseisten indeksien tekninen kuva on edelleen vahvan näköinen. Jos lasku markkinoilla jatkuu tulevina päivinä ja liukuvat keskiarvot saadaan rikottua alaspäin, voidaan markkinoilla myös nähdä suurempaa korjausliikettä.
Tärkeä Huomautus
Tämän artikkelin sisältö on tarkoitettu ainoastaan informatiivisiin ja opetuksellisiin tarkoituksiin, eikä sitä tule pitää sijoitusneuvontana. Kirjoittaja tai Treidaushuone Oy ei vastaa mahdollisista tappioista tai vahingoista, jotka voivat aiheutua artikkelin perusteella tehdyistä sijoituspäätöksistä. Sijoittamiseen ja kaupankäyntiin liittyy aina riskejä, ja menneet tuotot eivät ole tae tulevista tuloksista.

