Markkinakatsaus Viikko 41

Tässä artikkelissa käsittelemme edellisen viikon tapahtumia markkinoilla teknisen analyysin näkökulmasta.

S&P 500

Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 5737,80$ ja sulkeutui hintaan 5815,04$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin nousua, kaikkiaan +1,35%.

Markkinoilla nähtiin edellisellä viikolla liikettä ylöspäin isoa kuvaa tarkastellessa.

Viikon aikana S&P500 indeksin suunta oli pääsääntöisesti ylöspäin lukuunottamatta maanantaita, joka oli viikon ainut laskupäivä indeksissä. Muuten indeksin suunta oli vahvasti ylöspäin, ja indeksi teki myös uudet ATH-lukemat. Vahvaa heiluntaa ylös- ja alaspäin nähtiin myös torstaina, jolloin Yhdysvalloista saatiin uudet CPI-luvut.

Kokonaisuutena S&P500 indeksin tekninen kuva pysyy edelleen vahvana, eikä siihen ole tullut merkittäviä muutoksia verraten edelliseen markkinakatsaukseen. Hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen yläpuolella, sekä näiden suunta ja järjestys on nousutrendin mukainen. Viikon aikana piirtyneet nousevat päiväkynttilät olivat myös hyvin vahvoja.

Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin:

NASDAQ

Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 19954,66$ ja sulkeutui hintaan 20271,97$. Viikon aikana markkinoilla nähtiin nousua, kaikkiaan +1,60%.

Myös NASDAQ:n puolella nähtiin edellisellä viikolla liikettä pääsääntöisesti ylöspäin.

Markkinaliikkeet NASDAQ:n puolella olivat hyvin samantapaiset, kuin S&P500 indeksin puolella. NASDAQ:n suunta oli pääsääntöisesti ylöspäin lukuunottamatta maanantain laskupäivää sekä torstaina nähtyä suurempaa heiluntaa.

NASDAQ indeksissä tekninen kuva on hieman parantunut, ja hinta sulkeutui perjantaina syyskuun 2024 huippujen tasolle (~20 270$). Jos kyseinen taso päästään rikkomaan ylöspäin, voi se antaa lisää positiivista näkemystä indeksin tekniseen kuvaan. Kokonaisuudessaan hinta on kaikkien graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen yläpuolella, sekä näiden suunta ja järjestys on nousutrendin mukainen. Matkaa edelliseen ATH-lukemaan on kuitenkin edelleen jäljellä.

Torstaina Yhdysvalloista saatiin myös uudet CPI-lukemat, jotka aiheuttivat erityisesti voimakkaita, hetkellisiä, liikkeitä markkinalla. Luvut olivat odotuksiin nähden hieman heikompia, mutta lukemat eivät aiheuttaneet suurempaa laskuliikettä markkinalla isoa kuvaa katsoessa. CPI-luvut vielä alla.

  • Core-CPI MoM: 0,3%
  • Core-CPI YoY: 3,3%
  • CPI MoM: 0,2%
  • CPI YoY: 2,4%

 

Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot:

  • Keltainen: EMA25
  • Sininen: SMA50
  • Punainen: SMA200

Hyödynnä markkinaliikkeitä molempiin suuntiin:

Tärkeä huomautus

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä

Lataa Ilmainen Opas!

Lue Lisää

Yhteisö

Kurssit

Yritys

Perustaja

Yhteistyöt

Seuraa Sosiaalisessa Mediassa

Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.