Katsaus kryptomarkkinoihin

Mainos, artikkeli on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Vontobelin kanssa.

Kryptovaluutat

Kryptovaluutat ovat niin kutsuttua digitaalista rahaa, jotka perustuvat lohkoketjuteknologiaan (englanniksi blockhain technology). Erilaisia kryptovaluuttoja on olemassa tuhansittain. Näistä tunnetuin on Bitcoin, mutta markkinoilla on myös muita tunnettuja kryptovaluuttoja, joista esimerkiksi yksi on Ethereum. Kryptovaluuttojen tavoitteena on tarjota vaihtoehto perinteiselle fiat-rahajärjestelmälle, ja niitä pystytään käyttämään nykyisin esimerkiksi maksuvälineenä tai kenties suositummin sijoituskohteena.

Lohkoketjuteknologian kehittymisen ja kryptovaluuttojen suosion myötä, on myös moni kiinnostunut sijoittamaan erilaisiin kryptoprojekteihin ja eri kryptovaluuttoihin.

Kryptovaluuttojen hinta-arvot voivat vaihdella todella suuresti hyvin lyhyessäkin ajassa, joka tekee niistä myös mielenkiintoisen omaisuusluokan aktiivisille sijoittajille. Arvojen suuret heilahtelut tekevät niistä kuitenkin hyvin riskialttiin omaisuusluokan, mutta toisaalta myös houkuttelevan sijoituskohteen.

Tarkastellaan seuraavaksi nykyistä kryptomarkkinan tilannetta ja suurimpien kryptovaluuttojen teknistä kuvaa.

Kryptomarkkinan nykytilanne

Bitcoin on yhä kryptomarkkinoiden johtava valuutta, halliten noin 56 % kryptomarkkinoista. Sen hinta liikkuu kirjoitushetkellä noin 96 000 dollarin tienoilla. Bitcoin siis selkeästi dominoi toistaiseksi kryptomarkkinoilla noin 1,89 biljoonan markkina-arvolla.

BTC / MARKET CAP DOMINANCE (5 vuoden graafi):

Kuva: TradingView. Huomio: Aiempi kehitys ei ole luotettava indikaattori tulevista tuloksista.
 
BTC / MARKET CAP (5 vuoden graafi):

Kuva: TradingView. Huomio: Aiempi kehitys ei ole luotettava indikaattori tulevista tuloksista.

 

Toiseksi suurin kryptovaluutta, Ethereum, on myös pystynyt ylläpitämään vahvaa asemaansa. Ethereumin osuus kryptomarkkinoista on noin 13%, eli noin 430 miljardia. Luku onkin siis selkeästi pienempi verraten Bitcoinin markkina-arvoon ja dominanssiin. Ethereumin hinta liikkuu kirjoitushetkellä noin 3 550 dollarin tienoilla.

ETH / MARKET CAP DOMINANCE (5 vuoden graafi):

Kuva: TradingView. Huomio: Aiempi kehitys ei ole luotettava indikaattori tulevista tuloksista.
 
ETH / MARKET CAP (5 vuoden graafi):

Kuva: TradingView. Huomio: Aiempi kehitys ei ole luotettava indikaattori tulevista tuloksista.

 

Kryptomarkkinoihin liittyen vuoden aikana on ollut myös useita muita merkittäviä tapahtumia, jotka ovat nostaneet kiinnostusta kryptovaluuttoja kohtaan. Kuluneelta vuodelta voidaan nostaa muun muassa Bitcoinin puoliintuminen, josta pääset lukemaan lisää täältä.

Myös Bitcoin ja Ethereum ETF:t ovat nostaneet perinteisten sijoittajien mielenkiintoa kryptovaluuttoja kohtaan.

Juuri olleet Yhdysvaltain presidentinvaalit, joissa Donalt Trump voitti, vaikuttivat myös positiivisesti kryptomarkkinoihin.

Kryptomarkkinoilla onkin ollut todella mielenkiintoinen vuosi.

Tarkastellaan seuraavaksi Bitcoinin ja Ethereumin hintakehitystä sekä graafeja.

Bitcoin

BTC / USD viikkokynttilät (5 vuotta):

Kuva: TradingView. Huomio: Aiempi kehitys ei ole luotettava indikaattori tulevista tuloksista.

Yllä on näkyvissä Bitcoinin kurssigraafi suhteessa dollariin.

Kuten graafista huomaamme, on edellisen kuukauden aikana nähty hyvin vahvaa nousua. Viimeaikaisen vahvan nousun alku ajoittuu melko tarkasti Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin, jonka jälkeen hinta on noussut korkeimmillaan noin 47%. Hinta on ollut hyvin lähellä 100 000 dollarin rajaa, mutta kyseistä hintatasoa ei ole toistaiseksi päästy rikkomaan.

BTC / USD viikkokynttilät (5 vuotta):

Kuva: TradingView. Huomio: Aiempi kehitys ei ole luotettava indikaattori tulevista tuloksista.

Teknisen analyysin näkökulmasta graafilta voidaan huomioida useita tärkeitä asioita.

Bitcoin teki pitkän aikaa niin kutsuttua lippu-kuviota, jota usein käytetään teknisessä analyysissa. Lopulta hinta pääsi rikkomaan lipun ylälaidan, josta myös viimeaikaisin vahva nousu alkoi. Graafilla kyseisen lipun ala- ja ylälaita ovat näkyvissä violeteilla viivoilla.

Huomioina voidaan nostaa myös aikaisempia ATH-lukemia (all time high), jotka Bitcoinin hinta pääsi rikkomaan viimeaikaisen nousun aikana. Maaliskuussa 2024 alkaneen laskuliikkeen seurauksena, hinta valui vuoden 2021 huippujen alapuolelle. Tämä on merkattuna sinisellä vaakaviivalla graafille (alempi). Kyseinen taso toimikin useaan otteeseen vastuksena hinnan nousulle, kunnes se lopulta rikottiin ylöspäin melko samaan aikaan, kun lippu-kuvion ylälaita päästiin rikkomaan.

Toinen ATH-lukema, joka on tämän vuoden maaliskuulta, päästiin myös rikkomaan ylöspäin hyvin pian edellä mainittujen tilanteiden jälkeen. Kyseinen ATH-lukema on merkattuna myös sinisellä vaakaviivalla (ylempi).

Merkittävänä, erityisesti psykologisena hintatasona voidaan pitää 100 000 dollarin rajaa, jota ei toistaiseksi ole saavutettu. Tämä on näkyvissä graafilla punaisena vaakaviivana. Kun hinta nousi lähelle 100 000 dollarin rajaa, nähtiin sieltä nopeaa laskua alaspäin.

Teknisen analyysi näkökulmasta voidaan huomioida myös liukuvat keskiarvot, jotka ovat kirjoitushetkellä nousutrendin mukaisessa järjestyksessä. Myös volyymi on kasvanut selkeästi edellisten viikkojen aikana.

 

Graafilla näkyvät liukuvat keskiarvot:

  • Keltainen viiva – EMA25 (Exponential Moving Average)
  • Sininen viiva – SMA50 (Simple Moving Average)
  • Punainen viiva – SMA200 (Simple Moving Average)

Ethereum

ETH / USD viikkokynttilät (5 vuotta):

Kuva: TradingView. Huomio: Aiempi kehitys ei ole luotettava indikaattori tulevista tuloksista.

Yllä on näkyvissä Ethereumin kurssigraafi suhteessa dollariin.

Graafista voidaan huomata, että Ethereumin kurssikehitys on ollut selkeästi heikompaa verraten Bitcoiniin. Viimeaikaisin nousu on prosentuaalisesti samaa luokkaa, kuin Bitcoinin kanssa, mutta pidemmän ajan hintagraafia katsoessa, on Ethereum jäljessä Bitcoinin hintakehitystä.

ETH / USD viikkokynttilät (5 vuotta):

Kuva: TradingView. Huomio: Aiempi kehitys ei ole luotettava indikaattori tulevista tuloksista.

Teknisen analyysin näkökulmasta Ethereum poikkeaa selkeästi Bitcoinista.

Kirjoitushetkellä hinta on vielä selkeästi vuoden 2021 ATH-lukeman alapuolella. Kyseinen ATH-lukema on näkyvissä sinisellä vaakaviivalla (ylempi). Myös tämän vuoden ATH-lukemaa ei ole päästy rikkomaan ylöspäin. Vuoden 2024 ATH-lukema on merkattuna myös sinisellä vaakaviivalla (alempi).

Huomiona voidaan myös nostaa, että tämän vuoden maaliskuusta alkanut laskuliike oli suurempi verraten Bitcoiniin. Bitcoin laski isoimmillaan vuoden 2024 ATH-lukemista noin 32%, kun Ethereum vastaavasti laski isoimmillaan noin 48%. Ethereumin hinnassa on nähty lyhkäisempää aikaväliä katsoessa selkeästi enemmän heiluntaa verraten Bitcoiniin.

Myös graafilla näkyvien liukuvien keskiarvojen pohjalta hintakehitys on ollut hieman erilaista kuluneen vuoden aikana. Esimerkiksi Ethereumin hintakehityksessä hinta pääsi rikkomaan hyvin selkeästi EMA25 ja SMA50 liukuvat keskiarvot alaspäin, kun Bitcoinin puolella vain EMA25 liukuva keskiarvo rikottiin selkeämmin, mutta SMA50 liukuva keskiarvo antoi enemmän tukea Btcoinin puolella. Ethereumin hinta sai kuitenkin tukea SMA200 liukuvalta keskiarvolta useaan otteeseen, josta hinta on nyt päässyt nousemaan ja palannut SMA25 sekä SMA50 liukuvien keskiarvojen yläpuolelle. Bitcoinin graafia katsoessa, vuoden 2024 aikana ei olla kertaakaan tultu koskettamaan SMA200 liukuvaa keskiarvoa viikkokynttilöillä.

Ethereumin tekninen kuva on kääntynyt laskuliikkeen jälkeen positiivisemmaksi, mutta on kirjoitushetkellä kuitenkin hieman heikompi verraten Bitcoinin graafia. Esimerkiksi graafilla näkyvät liukuvat keskiarvot eivät ole täysin nousutrendin mukaisessa järjestyksessä, ja EMA25 liukuva keskiarvo on vielä toistaiseksi SMA50 liukuvan keskiarvon alapuolella.

Eroavaisuuksia on siis selkeästi vertaillessa Bitcoinin ja Ethereumin graafeja.

Graafilla näkyvät liukuvat keskiarvot:

  • Keltainen viiva – EMA25 (Exponential Moving Average)
  • Sininen viiva – SMA50 (Simple Moving Average)
  • Punainen viiva – SMA200 (Simple Moving Average)

Kryptovaluutat voivat tarjota mielenkiintoisia mahdollisuuksia markkinoilla

Kryptovaluuttojen ollessa nyt suuressa huomiossa, voi kryptomarkkinoilta löytyä mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Kryptovaluuttoihin liittyvä suuri hintojen muutos ja nopeat hintaheilahtelut tekevät niistä osaavalle sijoittajalle tai treidaajalle mielenkiintoisen markkinan.

Bitcoinin ja Ethereumin kurssiliikkeitä pääset hyödyntämään Vontobelin minifutuureilla, joiden avulla pystyt hyötymään sekä nousevista (Long-tuotteet), että laskevista (Short-tuotteet) kursseista valitsemalla itsellesi ja strategiaasi soveltuvan tuotteen. Jos sijoitustuotteen taustalla oleva Bitcoinin tai Ethereumin hinta kehittyy vastoin odotuksiasi, sijoituksen täydellinen menettäminen on mahdollista, koska viputuotteilla sijoittaminen sisältää suuremman riskin tappiolle.

Muista myös, että kannat valuuttariskin (USD / EUR), koska sijoitustuotteiden taustalla olevilla Bitcoin- ja Ethereum-futuureilla käydään kauppaa USD:ssä, kun sijoitustuotteen valuutta on EUR.

Kryptovaluuttoihin sekä muihinkin kohde-etuuksiin sijoittaessa, onkin hyvin tärkeää muistaa riskit. Kryptovaluuttojen kohdalla heilunta voi olla todella suurta, joka tekee kyseisestä markkinasta myös hyvin riskialttiin.

Tärkeä huomautus

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Opas treidaamiseen tarvittavista välineistä

Lataa Ilmainen Opas!

Lue Lisää

Yhteisö

Kurssit

Yritys

Perustaja

Yhteistyöt

Seuraa Sosiaalisessa Mediassa

Risk Disclosure: Futures and forex trading contains substantial risk and is not for every investor. An investor could potentially lose all or more than the initial investment. Risk capital is money that can be lost without jeopardizing ones’ financial security or life style. Only risk capital should be used for trading and only those with sufficient risk capital should consider trading. Past performance is not necessarily indicative of future results. Live Trade Room Disclosure: This presentation is for educational purposes only and the opinions expressed are those of the presenter only. All trades presented should be considered hypothetical and should not be expected to be replicated in a live trading account. Please see full disclaimer here.

Treidaamisen verkkokurssit

Aloita treidaamisen opiskelu verkkokurssiemme avulla!